Suomen Muaythai – liitto ry

EM-kilpailut viides päivä

Ensimmäisenä suomalaisena kehään astui Riina Sipovaara naisten -54kg:n sarjassa vastassaan portugalilainen euroopan mestari ja moninkertainen arvokisamitalisti Maria Lobo. Sipovaara haastoi mestaria ja oli yllättääkin muutamilla hyvin ajoitetuilla potkuilla eri korkeuksiin. Ensimmäisessä erässä nähtiinkin puolin ja toisin molemmilta ottelijoilta näyttäviä hyökkäyksiä, mutta erä meni haja-äänin Portugalin kulmaukseen.

Toisessa erässä mestari ei ollut enää yllätettävissä, se kirjattiin kaikin tuomariäänin Portugalin kulmaukseen. Kolmannesta erästä Sipovaara teki taas mestarille haastavan. Sipovaaran rento ja monipuolinen tekniikka arsenaali tuotti jälleen vaikeuksia portugalilaiselle. Sipovaaran tavaramerkkinä ovat kaikista suunnista tulevat potkut joka kerrokseen. Kun näihin potkuihin saadaan lisää voimaa, Sipovaaralla on “jaloissaan yllättävä ase”. Myös viimeinen erä tuomittiin hajaäänin Portugaliin, eikä Sipovaaran taistelu vielä riittänyt voittoon asti. Portugalilainen jatkaa turnauksessa finaaliin Venäjää vastaan ja Sipovaaralle EM-pronssia.

Toisena suomalaisena kehään astui Gia Winberg naisten -60kg:n sarjassa vastassaan moninkertainen maailmanmestari Nili Block. Naiset ovat kohdanneet aikaisemminkin vuonna 2017 Valko-Venäjällä Minskissä pidetyissä MM-kilpailuissa. Tuolloin voitto kirjattiin Israeliin.

Winberg pyrki alusta asti haastamaan Blockin prässäämällä ja tekemällä aktiivisesti töitä. Näistä Winberg kirjasikin muutamia tilannevoittoja itselleen. Israelin vasen puoli edellä otteleva Block on erittäin taitava mukautumaan vastustajan tyyliin ja osaa tehdä jokaisessa erässä vahvasti tarvittavat voittoon vaadittavat osumat ja näin oli tälläkin kertaa.

Israelin Nili Block jatkoi voittokulkuaan finaaliin, jossa hän kohtaa isäntämaan Karolina Klusovan. Winbergille EM-pronssia.

Tänään kehässä iskevät naisten -45kg:n sarjassa Satu Mykkänen vastassaan Ruotsin Camiella Danielsson. Ruotsalainen voitti karsinnoissa Ukrainan ja Mykkänen  eteni jatkoon walk over tuomiolla, kun vastustaja ei päässyt painoihin.

Toisena suomalaisena kehässä nähdään naisten -48kg:n sarjassa otteleva Lotta Loikkanen, joka kohtaa venäläisen Tatiana Petrovan. Loikkanen eteni jatkoon kukistamalla isäntämaan Lucie Aubrechtován. Venäläinen puolestaan eteni jatkoon voittamalla Ukrainan.

Ottelut ovat katsottavissa klo 14 alkaen (paikallista aikaa) IFMA Youtube kanavalla.
Ottelulistat ja ottelujen tulokset löytyvät täältä.
EMF Facebook sivuilla on raportteja ja kuvia kisoista päivittäin.

Kuvat: Bartáková Lenka

EM-kilpailut neljäs päivä

Ensimmäisenä suomalaisena kehään astui Riikka Järvenpää naisten -67 kg:n sarjassa. Hän kohtasi vuoden 2017 maailmanmestarin ja kokeneen arvokisakävijän turkkilaisen Behida Tacuildizin. Järvenpää aloitti ottelun pirteästi ja lähti haastamaan mestaria rohkeasti. Ensimmäinen erä olikin tasaisin ja Järvenpää onnistui hankkimaan muutamia tilannevoittoja itselleen. Turkkilainen vei kuitenkin ensimmäisen erän nimiinsä ja näin seuraavaan erään lähdettiin takaa-ajo -asemasta.

Järvenpää taisteli kaksi seuraavaa erää ja yritti kuroa etumatkaa kiinni, mutta tällä kertaa se ei riittänyt ja voitto matkasi Turkkiin.

Päivän toisessa suomalaisottelussa kehään hyppäsi Kristoffer Björkskog, joka kohta Turkin Safer Sayikin miesten -63,5 kg:n B-sarjassa. Ottelu alkoi vauhdikkaasti turkkilaisen hakiessa nopeita lyönti-potku -sarjoja, joista Björkskog torjui suurimman osan, mutta ei saanut tarvittavia vastaiskuja niistä iskettyä.

Ottelun edetessä Björkskog huomasi lähiottelun toimivan ja hän lähti haastamaan ja hakemaan ottelua lähelle. Ottelu etenikin myös näiden vahvuuksien kautta, turkkilaisen hakiessa sarjoja ja Kristofferin hakiessa lähiottelutilanteita. Björkskog oli lähiottelu tilanteissa vahvempi ja sai muutamia näyttäviä heittojakin. Jostain syystä kehätuomari tulkitsi heitot kampeiksi, joka on ei ole sallittu tekniikka. Otteluvideolla on kuitenkin nähtävissä, että heitot olivat puhtaita. Ottelu oli tiukka ja hyvä taistelu, mutta voitto matkasi tällä kertaa Turkkiin.

Tänään suomalaisista kehässä nähdään naisten -54 kg:n sarjassa iskevä Riina Sipovaara, joka kohtaa portugalilaisen Maria Lobon sekä naisten -60 kg:n sarjassa otteleva Gia Winberg, joka kohtaa israelilaisen Nili Blockin.

Kuva: Riikka Järvenpää

EM-kilpailut kolmas päivä

Suomalaisten osalta päivän avasi Lotta Loikkanen, joka kohtasi tsekkiläisen Lucie Aubrechtován naisten -48 kg -sarjassa. Loikkanen aloitti ottelun päättäväisesti ja lähti hakemaan lähiottelua. Muutaman tilanteen jälkeen olikin selvää, että suomalainen oli vahvempi tällä osa-alueella. Tämän huomattuaan Loikkanen ei antanut vastustajalleen hetkeäkään rauhaa, vaan painosti vastustajansa toistuvasti lähelle. Lopulta tuomari keskeytti ottelun 3. erässä ja Loikkaselle hieno voitto ja paikka semifinaaliin. Siellä hän kohtaa venäläisen Tatiana Petrovan.

Seuraavaksi kehään hyppäsi Riina Sipovaara naisten -54 kg -sarjassa. Hän kohtasi tsekkiläisen Viktoria Bulinovan. Tsekkiläinen lähti haastamaan heti alussa Sipovaaraa tulemalla eteenpäin, johon suomalainen vastasi näyttävillä pysäytyspotkuilla eri korkeuksille. Kaikki erät kulkivat samalla käsikirjoituksella. Tsekkiläinen tuli eteenpäin ja Sipovaaran iskiessä vastaan ja sekoittaessa liikkeellään tsekkiläisen kuviot. Bulinova ei löytänyt keinoja Sipovaaran pysäyttämiseen ja näin suomalaiselle selkeä voitto kaikin tuomariäänin. Seuraavaksi Sipovaara kohtaa semifinaalissa Portugalin Maria Lobon.

Kolmantena kehään astui Gia Winberg. Hänelle vastaan asettui pitkänhuiskea Venäjän Valeriia Zubchenko naisten -60 kg -sarjassa. Venäläinen haastoi Winbergiä ensimmäisessä erässä vahvoilla polvi- ja pysäytyspotkuilla, Gian vastatessa näyttävillä lyöntiosumilla. Erän jälkeen tulostaululla oli hetken lukemat venäläiskulmaukseen, mutta toisessa erässä kirjaus korjattiin ja se meni Winbergin nimiin. Toinen ja kolmas erä olivat jo selkeämmin suomalaiselle. Winberg liikkui hyvin ja teki monipuolisesti töitä, hakien monipuolisesti myös lähiottelutilanteissa kyynärpäälyöntejä. Näin Winberg kirjasi itselleen voiton kaikin tuomariäänin ja kohtaa seuraavaksi semifinaaleissa Israelin Nili Blockin.

EM-kilpailut toinen päivä

Suomalaisten kisaurakan avasi Satu Mykkänen naisten –45kg -sarjassa. Hänen piti kohdata Chloe Balli Kyprokselta, mutta tämä ei läpäissyt punnitusta. Näin Sadulle Walk over -voitto ensimmäiseltä kierrokselta. Seuraavaksi Mykkänen kohtaa semifinaalissa Ruotsin Camilla Danielssonin.

Seuraavaksi arvokisadebytantti Lasse Järvinen kohtasi nopean ja taitavan valko-venäläisen Daniil Yermolenkan miesten –60kg B-sarjassa. Ottelu päättyi ensimmäisessä erässä valko-venäläisen näyttävään kääntökyynerpää lyöntiin ja näin Järviselle harmillinen tappio. Tilanne näytti katsomoon pahemmalta kuin mitä oli, koska ensiapu henkilökunta halusi, että Järvinen lepää vaaditut 10 minuuttia painavan iskun jälkeen.

Suomen joukkue juhlisti tänään myös kilpailuissa tuomarina toimivan Katarina Perkkiön 45-vuotis syntymäpäiväjuhlia. Perkkiölle ojennettiin kesäinen kukkakimppu ja hänelle laulettiin “Hyvää syntymäpäivää” laulu hotellin aamiaisella.

Huomenna kehässä nähdään seuraavat suomalaisottelijat:
-48kg Lotta Loikkanen vs Lucie Aubrechtová CZE
-54kg Riina Sipovaara vs Viktorie Bulinova CZE
-60kg Gia Winberg vs Valeriia Zubchenko RUS

Ottelut ovat nähtävillä IFMA Youtube kanavalla!
EMF Facebook sivuilla on raportteja ja kuvia sekä paljon muuta kilpailuihin liittyvää.
Ottelulistat ja ottelujen tulokset löytyvät täältä.

EM-kilpailut ensimmäinen päivä

Tänään puntarinsa läpäisivät eilen illalla saapuneet urheilijat ja näin koko joukkue on suorittanut ensimmäisen vaiheen. Tänään ohjelmassa olivat myös arvonnat ja illalla kilpailujen avajaiset.

EM-kisoihin on saapunut urheilijoita 34 maasta ja näin ylitettiin viime vuoden osallistujamäärä. Kaikissa suomalaisten sarjoissa oli vähintään 8 urheilijaa ja näin tarjoutuu mahdollisuus useisiin otteluihin.

Arvontojen tulokset:

Naiset:
-45kg Satu Mykkänen vs Chloe Ball CYP
-48kg Lotta Loikkanen vs Lucie Aubrechtová CZE
-54kg Riina Sipovaara vs Viktorie Bulinova CZE
-60kg Gia Winberg vs Valeriia Zubchenko RUS
-67kg Riikka Järvenpää vs Bediha Tacyildiz TUR

Miehet B-sarja:
-60kg Lasse Järvinen vs Daniil Yermolenka BLR
-63,5kg Kristoffer Björkskog vs Zafer Sayikin TUR

Huomenna kehässä kisa-urakkansa aloittavat Satu Mykkänen ja arvokisa depydantti Lasse Järvinen.

Ottelut lähetetään live stream lähetyksenä, lisätietoja täältä: http://www.ifmalive.com/.
Seuraamalla Suomen Muaythai liiton Facebook sivuja, saat ajankohtaista tietoa EM-kilpailuista nopeammin.

Tiedote häiriöistä liiton tiedotuskanavissa

Suomen Muaythai liiton sivusto siirrettiin toiselle palvelimelle kesäkuun alussa. Siirron yhteydessä liiton viestintäkanaviin on tullut vikatilanne ja esimerkiksi hallitus@muaythai.fi lähetetyt viestit eivät ole tulleet perille. Myös foorumille kirjautumisessa on esiintynyt ongelmia.

Tilannetta selvitellään ja ilmoitamme heti, kun viestintäkanavat on saatu taas toimimaan.

Pahoittelemme ylimääräistä haittaa käyttäjille ja hyvää kesän jatkoa kaikesta huolimatta!

EM-kilpailut Prahassa käynnistyvät

Thainyrkkeilyn EM-kilpailut järjestetään tänä vuonna Prahassa ja kisapaikkana toimii Tipsport areena. Areena on tullut tutuksi suurelle yleisölle Tsekin jääkiekkoliigan ja KHL:n kisapaikkana.

Osa Suomen joukkueesta on saapunut kisapaikalle keskiviikkona ja loputkin joukkueesta saapuvat paikalle tänään. Tänään ohjelmassa on ottelijoiden rekisteröinti ja ensimmäiset punnitukset. Suomen joukkueen tavoitteena on hoitaa punnitus tänään kuntoon ja huomenna ohjelmassa on arvonnat.

Suomen joukkue:

Naiset:
-45 kg Satu Mykkänen
-48 kg Lotta Loikkanen
-57 kg Riina Sipovaara
-60 kg Gia Winberg
-67 kg Riikka Järvenpää

Miehet B-sarja:
-60 kg Lasse Järvinen
-63,5 kg Kristoffer Björkskog

Valmentajat:
Petri Martinez
Jarno Laitinen
Niklas Winberg
Sari Kärki

Tuomari:
Katarina Perkkiö

Kilpailujen viralliset sivut:
http://ecmuaythaiprague.eu/

Kilpailujen seuranta:
http://www.ifmalive.com/

Miska Rautiainen ottelumatkalle Petroskoihin

MMA Joensuun Miska Rautiainen ottelee ensi lauantaina 30.6.2018 Venäjällä Petroiskoissa. Kilpailut ovat Venäjän thainyrkkeilyliiton ja Karjalan tasavallan thainyrkkeilyliiton alaiset kilpailut ja järjestäjänä toimii petroskoilainen Fighter Gym.

Rautiainen ottelee sarjassa -67 kg ja ottelun suunniteltu kesto on 3 x 3 minuuttia. Ottelumatka Venäjälle sai pienen lisämausteen, sillä tulevasta vastustajasta ei vielä ole tarkempaa tietoa. Lisäraporttia ja kuulumisia heti lauantain jälkeen.

Tsemppiä Rautiaiselle otteluun!

Alla YouTube video valmistautumisesta:
https://youtu.be/Db1OEulpeyw

#roadtopetroskoi

Suomen valmentajat Ry huomioi palkitun Petri Martinezin

Vuonna 1975 perustettu Suomen Valmentajat Ry jäseneksi pääsi alkuun vain harvat ja valitut. Vasta vuonna 1999 pääsy jäseneksi avattiin kaikille urheiluvalmentajille.

Nykyään yli 40-vuotias Suomen Valmentajat on suomalaisten valmentajien ja valmentajayhteisöjen kotipesä, jossa henkilöjäseninä valmentajia on noin 4000. Yhdistyksen yhteydessä toimii noin 25 valmentajayhteisöä, joista valtaosa on lajiyhteisöjä. Lajien valmentajayhteisöjen lisäksi on lajirajat ylittäviä yhteisöjä, kuten urheiluakatemiavalmentajat, vammaisurheiluvalmentajat ja fysiikkavalmentajat. Yksi henkilö voi kuulua samanaikaisesti useaan yhteisöön osana jäsenyyttään. Henkilöjäsenten lisäksi yhteisöjäseninä on suomalaisia seuroja ja muita urheilutoimintaa järjestäviä tahoja.

Yksi historiallisesti merkittävä osa Suomen Valmentajien toimintaa on Valmentaja-lehti, joka edeltäjineen on vienyt Suomen Valmentajien ja suomalaisen urheiluvalmennuksen viestiä eteenpäin lähes katkeamatta jo vuodesta 1978. Yhdistys osallistuu asiantuntemuksellaan myös suomenkielisen valmennuskirjallisuuden tuottamiseen VK-Kustannuksen osakkuuden kautta. Suomen Valmentajat on ollut ja on yhä aktiivinen toimija valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kehittämistyössä. Yhdistys tuottaa myös itsenäisesti sekä yhteistyössä eri tahojen kanssa valmentajien jatko- ja täydennyskoulutuksia (Lähde: Suomen Valmentajat Ry).

Thainyrkkeily huomioitiin yhdistyksen sivuilla, kun maailmanmestari ja valmentaja Petri Martinez palkittiin poikkeuksellisella kansainvälisellä tunnustuksella urastaan lajin parissa Meksikon MM-kilpailuissa. Martinez valmentaa päätoimisesti Helsinki Thaiboxing Clubilla.

Martinez matkaa kuluvan viikon aikana Prahaan lajin EM-kilpailuihin, jossa hän toimii jälleen valmentajan roolissa.


Kuva: Petri Martinez ja tuore MM-pronssimitalisti Satu Mykkänen

Uutinen on luettavissa kokonaisuudessaan alla:
https://www.suomenvalmentajat.fi/uutiset/petri-martinezille-kansainvalista-tunnustusta/

Suomen Valmentajat Ry:n historia on luettavissa kokonaisuudessaan alla:
https://www.suomenvalmentajat.fi/yhdistys/historia/

Suomen Muaythai liitto uutisoi aikaisemmin Martinezin palkitsemisesta alla:
https://muaythai.fi/?p=4076

Huhtikuisen Sport Is Your Gang Finland viikonlopun video on valmis

Suomen Muaythai liitto ja Helsinki Thaiboxing Club isännöivät Sport Is Your Gang tapahtuman Helsingin Kontulassa, Nuorten Toimintakeskus Luupissa 27.-29.4.2018. Viikonlopun aikana nuoret pääsivät kokeilemaan muun muassa graffitin maalausta, musiikkityöpajaa sekä erilaisia kamppailulajeja. Thaiboxingin nuorten SM-kisat järjestettiin myös samassa yhteydessä.

Haastattelut: Irini Kalaja, Jarno Lilja
Kuvaajat: Irini Kalaja, Mikael Lilja, Aarni Lauronen, Timo Arjasto
Leikkaus: Jaakko Lilja

Musiikeista vastaa Helsinki Freedom Records
Kisabiisi: Stigen