Vastaa aiheeseen: Kilpailutilanne

Uutiset Foorumit Kilpailutoiminta Kilpailut Kilpailutilanne Vastaa aiheeseen: Kilpailutilanne

#64436

janne

Osallistuja

On harmi, että kaikki halukkaat ottelijat eivät saa haastavia matseja salikisoissa, mutta olen järjestänyt itse kahtena viimeisenä vuonna kauden ensimmäiset salikisat, eikä ole ollut helppoa löytää edes jonkunlaisia ottelupareja. Tiedän, että viittaat viestissäsi GB:n kisojen ottelupariin Viinikianen vastaan Kyynäräinen. On totta, että matsi ei vie ainakaan Kyynäräistä eteenpäin, enka usko, että matsista on juurikaan hyötyä möskään Viinikiaselle, olithan jälkeenpäin laitamassa Kyynäräistä EM-kisoihinkin, eli tasoero on varmasti selkeä. Toinen ottelija on ihan pelkkä harrastellija ja toinen tähtää maailmalle. Lisäksi 3-eräisessä matsissa voi sattua ihan yhtä hyvin vahinkoja, kuin missä tahansa muussakin matseissa, lisäksi 3-eräset matsit on niitä kaikista haastavimpia, koska jos aloitteleva ottelija ottaa selkäsaunan matsissa, hyvin monelle harrstajalle tämä jää usein viimeiseksi treeniksi.

Myös teidän kundeille olisi yritetty järjestää matsit meidän kisoihin sekä fitnes expoon, jossa olisi voinut samalla antaa näyttöä tai karsia PM tai MM paikasta, mutta puhelimessa mainitsit, että olette lähdössä ennemmin ulkomaille ottelemaan. Tässä todistetaan myös se, että yhtään Suomenmesteria ei ole dissattu, jos ei anna näyttöä + tule leireille, ei ole pätevää syytä arvostella arvokisojen valintakriteereitä.

On aivan totta, että liitolle ei ole varaa tukea ottelijoita kovinkaan paljoa. Herra Nurmi on ollut mukana tekemässä yhtä isoa päätöstä, jossa yhdestä suurimmista liiton tulonlähteistä on raapaisu osuus pois. Olen pyrkinyt hoitamaan hommani mahdollisimman hyvin vajaan vuoden ajan, mutta en ole saanut vielä monikertaistettua liiton varoja. Tämäkin on jo kauan sitten tehty päätös, että jos on edellisen vuoden MM1, liitto maksaa automaattisesti matkan seuraaviin MM-kisoihin, nyt meillä ei ole yhtään viimevuoden mestaria, lisäksi osa ottelijoista on lähdössä ihan puhtaasti hakemaan kisoista kokemusta, eli ei ole perusteltua maksaa heidän matkaansa.

Mitä liiton varoihin sekä niiden käyttöön tulee, tänä vuonna on tingitty monista kuluista, että rahaa jäisi esim. ottelijoille sekä liiton sivujen korjauksesta aiheutuviin kuluihin. Tämä nyt vaan tiedoksi näin ohimennen, että tänä vuonna yhdellekkään hallituksen jäsenelle ei ole maksettu aiempien vuosien tapaan kilometrikorvauksia hallituksen kokouksista, kokoukset hoidetaan nykyjään toisella tapaa.

Joukkueen kokoonpano ei ole salaisuus, mutta tiedotus on jätetty tarkoituksella vähän myöhäisemmäksi, koska on ollut epäselvää muutaman ottelijan kohdalla, että ovatko ottelukunnossa vai eivät. Olisi ehkä hyvä jos uutisia tulisi kokoajan lisää, mutta näille ottelijoille, jotka joutuvat perumaan lähtönsä on hyvin kiusallista selittää kaikille jos nimiä lisäillään ja vähennellään ennen kuin lopullinen tieto on käsillä. En lähtisi ainakaan julkisesti arvostelemaan ottelijoita heidän kunnostaan tai ylikunnostaa, koska syitä voi olla enemmän kuin kukaan osaa arvatakkaan. Joku toinen voi sanoa, että ei ole kovinkaan ammattimaista toimintaa olla osallistumatta liiton/päävalmentajan järjestämille leireille, jos samaan aikaan on muuta tärkeätä tekemistä, sehän kertoo siitä että ei arvosta päävalmentajan tietotaitoa tai panosta lajiin, mutta tässäkin asiassa on monta puolta, joten en ota tähänkään kantaa.

Tilastotieteellisesti tutkailin viimevuoden tilannetta ja tiedottamista MM joukkueen osalta. Löysin uutisista jutun jonka Jenni (Jenni lisäilee uutisia + pitää yllä ottelijatietokantaa) on sinne kirjoittanut ihan omasta aloitteestaan, eli silloinkaan tiedotus ei ole tapahtunut puheenjohtojan taholta ja uutinen oli kirjoitettu noin kuukautta ennen kisoja.

Monissa seuroissa treenataan varmasti kovaa ja pyritään saamaan uusia ottelijoita, ei vain ole kovinkaan helppoa pyörittää pienehköä seuraa, jonka resulssit ovat rajalliset, uskoisin tilanteen olevan tällainen monien kohdalla. Kilpailevia lajeja löytyy nykyisin hyvin paljon, jotka jakavat näitä hyviä ja lahjakkaita nuoria urjeilijoita, sekä ottelemaan lähtemisen kynnys on nykyjään todella korkea. Pidän itsekin rimaa korkeammalla kuin jokunen vuosi sitten, tämä siksi, etten halua hyvien tyyppien joutuvan kehään liian varhain, koska jos vastustaja onkin liian hyvä ja ottelussa käytettävä kontakti liian kova, voi tämä nuori tulokas jättää lajin kovemmille kavereille. Toivotaan kuitenkin, että lajimme vetää tulevaisuudessa yhä enemmän uusia harrastajia sekä sitä kautta saisimme uusia nousevia kykyjä kehään.