Vs: Re: Thaiboxing Night 27.4 Helsinki – Pumpanmuang Gala
Uutiset › Foorumit › Kilpailutoiminta › Kilpailut › Thaiboxing Night 27.4 Helsinki – Pumpanmuang Gala › Vs: Re: Thaiboxing Night 27.4 Helsinki – Pumpanmuang Gala
Thaiboxing Night: thainyrkkeilyn juhlaa Helsingissä
Helsingissä nähdään pitkästä aikaa täysverinen, ammattilaisotteluja tarjoava thainyrkkeilyilta, kun Thaiboxing Night -tapahtuma kerää 27. huhtikuuta tukun Suomen kärkinimiä kansainvälisiin koitoksiin.
Töölön Kisahallissa iskettävän iltaman järjestäjinä häärivät thainyrkkeilijät Antero Hynynen (kuvassa vas.), Olli Leppänen ja Lauri Määttänen sekä 2000-luvun alkuvuosien Lumpini-gaalojen promoottori Phairot Waenthongkham. Yhteistyökumppanina toimii lajin tunnetuimman stadionin, Lumpinin, promoottori Sukthat Pumpanmuang.
– Odotettavissa on reilut kolme tuntia tasokasta thainyrkkeilyä. Suomalaisille kavereille on haettu ulkomailta samantasoisia tai vähän kovempia vastuksia. Voittaja ei ole tärkein, vaan se, että saadaan hyvä matsi aikaan, Hynynen valottaa tapahtuman periaatetta.
Hynynen ei aio päästää itseään helpolla, sillä promoottorin vaativan työn lisäksi hänet nähdään illan pääottelussa. Vastaansa helsinkiläinen saa huipputason thaimaalaisen, Jenrob Sakhomsin, joka rankattiin viime vuonna Lumpini-stadionin kymmenen parhaan ottelijan joukkoon.
Muita Thaiboxing Nightin ammattilaiskiinnityksiä ovat helsinginthaimaalainen, entinen Rachadamnoen-stadionin mestari Check Bin (kuvassa oik.) ja porvoolainen kamppailumonitoimimies, FightSportin kolumnistinakin tunnettu Jaakko Dahlbacka.
– Tarjolla on myös ilman ylimääräisiä suojia käytäviä amatööriotteluja, joissa tuodaan esiin kotimaisia nousevia kykyjä. Pyrimme saamaan mahdollisimman moneen matsiin kansainvälisen vastuksen, Hynynen lisää.
Thaiboxing Nightin kulut kerätään Indiegogo -joukkorahoituspalvelun kautta tehtävällä ennakkolipunmyynnillä.
Thaiboxing Night -ottelukortti, tilanne 25.3.2013
Antero Hynynen, KOTR vs. Jenrob Sakhomsin, Thaimaa
Check Bin, CAF vs. TBA
Jaakko Dahlbacka, PvTBC vs. TBA
Minh Le, JTBC vs. Apirak Fonjangchonburi, Thaimaa
Pok Jääskeläinen, CAF vs. Steffen Weise, Tanska
Daniel Forsberg, TTBC vs. Maksim Rudnev, Venäjä
Jarkko Kekarainen, JTBC vs. TBA
Lue lisää tapahtuman Facebook-sivuilta.
Kuva: Teemu Siikarla
http://www.fightsport.fi/muut-lajit/thaiboxing-night-thainyrkkeilyn-juhlaa-helsingissa