20-27.9.2011 IFMA MM-kilpailut Tashkent, Uzbekistan

Uutiset Foorumit Kilpailutoiminta Kilpailut 20-27.9.2011 IFMA MM-kilpailut Tashkent, Uzbekistan

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 31 - 45 (kaikkiaan 49)
  • Julkaisija

    Artikkelit

  • #69785

    pietu

    Osallistuja

    Thainyrkkeilyn MM-kisat, Tashkent, Uzbekistan

    21.9.2011

    Porvoon kaksikosta molemmat thainyrkkeiljät aloittivat urakkansa kilpailujen ensimmäisenä ottelupäivänä. Naisten 57 kiloisissa otteleva Gia Winberg sai vastaansa ensimmäisen kierroksen ottelussa Kroatian Maria Bodacin. Porvoolainen näytti ensimmäisestä tilanteesta asti kumpi on vahvempi. Kroatilainen löysi itsensä pystypaini tilanteissa aina lattialta ja Winbergin loppua kohti kiihdyttäessä potkuilla tahtia, oli selvää myös tuomareille, että voitto matkaisi Suomeen. Näin Winberg jatkaa turnausta 23.9. valkovenäläistä Ekaterina Vandaryaevan, joka puolestaan selvisi ensimmäiseltä kierrokselta walkover voitolla Iranin edustajasta. Iranilainen ei suostunut riisumaan huiviaan kehässä, jota säännöt eivät salli, joten ottelu päättyi ennen ensimmäistä eräkellon kilahdusta. 57 kilon sarja on naisten sarjoista kaikista suurin yhdellätoista ottelijalla. Kulta irtoaa neljällä voitetulla ottelulla.

    Miesten B-sarjassa 63,5 kiloisissa Porvoon Kari Viinikainen kohtasi avauskierroksella Chilen Arturro Passcualin. Ensimmäinen erä meni Viinikaisella hieman tarkkaillessa, mutta kolme viimeistä erää tahtipuikkoa heilutti Porvoolainen. Vahvat potkut, torjunnat ja
    vastahyökkäys potkut puuduttivat Chileläisen niin pahoin että hotellille palattuaan hänen piti käydä hoidattamassa uupumusta lääkärillä. Näin toinen pistevoitto Suomeen. Toisella kierroksella Viinikaista vastaan asettuu Kazakstanin Kaziyev Darkhania, joka on tämän vuoden EM- kolmonen.

    Muista suomalaisista kehässä oli kaksi ottelijaa. Miesten A-luokassa 67 kiloisissa Suomea edustaa Antero Hynynen.
    Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Kirkisian Rafael Fidziev. Vasenkätinen suomalainen käytti vahvoja takajalan potkuja ja polvia, sekä taidokasta lähiottelua nujertaakseen kovalyöntisen Fidzievin. Jokainen erä meni suomalaisen hallinnassa, joten lopputuloksena oli selvä pistevoitto ja matka seuraavalle kierrokselle isäntämaa Uzbekistanin Kahhorv Mavlonbekkiä vastaan. Varmaa on kenen puolella yleisö on ja hurmiossa ottelevat Uzbekit ovat otelleet vahvasti, joten seuraavan ottelun voittaminen ei tule olemaan helppoa.

    Miesten B-luokassa 67 kilon sarjassa otteleva Jarkko Kekäräinen on kokenut turnausottelija, mutta tällä kertaa rakkaan naapurimaamme Ruotsin Adell Ekval oli tehnyt kotiläksynsä hyvin ja oli varautunut Kekäräisen hyökkäyksiin. Tarkasti vastahyökkäyksiä viljelevä pitkänhuiskea Ruotsalainen napsi pisteitä ja sotki suomalaisen ottelun. Vasta viimeisessä erässä Kekäräinen pääsi mukaan otteluun, mutta vahva loppukiri ei kuitenkaan riittänyt ja tuomarit palkitsivat Ekvalin pistevoitolla.

    #69786

    tku

    Osallistuja

    Huomiset ruotsalaisten matsit:

    Harris vs Venäjä
    Sanny vs Iran
    Maria vs Turkki
    Marieta vs Englanti
    Madde vall vs. Marokko
    Hamza vs. Kirgistan

    #69787

    Muay Tribe

    Osallistuja

    @tku wrote:

    @pietu wrote:

    Iranilainen ei suostunut riisumaan huiviaan.

    Jostain syystä yllä oleva kuva hymyilyttää kummasti 🙂

    #69788

    pietu

    Osallistuja

    Eilen 22.9. toisena ottelupäivänä kehässä oli suomalaisista vain 45kg Heli Salapuro, joka nappasi toisen erän keskeytys voiton venäläisestä lidia Fomichevasta. Kolmannen luvunlaskun jälkeen pyyhe lensi kehään. Suomalaisen lähiottelu ja polvet tekivät tehtävänsä. Semifinaalissa Salapuro kohtaa revanssia hakien Thaimaan Banjabon Promman.

    #69789

    tku

    Osallistuja

    Ruotsalaisten päivän matsit

    A -75 Alex Tobiasson Harris vs Venäjä
    A -67 Sanny Dahlbeck vs Iran
    -54 Maria Olsson vs Turkki
    -48 Marijeta Milic vs Iso-Britannia
    -60 Madeleine Vall vs Marokko
    B -60 Hamza Boughamza vs Kirgistan

    #69790

    pietu

    Osallistuja

    Thainyrkkeilyn MM-kisat, Tashkent, Uzbekistan

    23.9.2011

    Naisten 57 kiloisissa otteleva Gia Winberg sai vastaansa toisen kierroksen ottelussa Valkovenäläisen Ekaterina Vandaryaevan. Ottelun ensimmäinen erä meni tasaisissa merkeissä, vaikka tuomareiden silmissä hieman osuvampi valkovenäläinen saattoi ottaa erä voiton. Viimeiset kolme erää Winberg puolestaan painosti ja hyökkäsi agressiivisesti potkuilla antamatta vastustajan päästä ollenkaan hyökkäämään. Kolmesti Vandaryaeva löysi itsensä kanveesilta Winbergin näyttävien kaatojen päätteeksi. Winbergin otteet vakuuttivat omat avustajat ja jopa valkovenäläisen valmentaja totesi suomalaisen voittaneen, mutta tärkeimmät eli arvostelutuomarit olivat toista mieltä. Näin valitettava tappio porvoolaiselle.

    Niin ikään porvoolainen miesten B-sarjassa 63,5 kiloisissa Porvoon Kari Viinikainen jatkoi mitallien metsästystä toisella kierroksella Kazakstanin Kaziyev Darkhania vastaan. Viinikainen aloitti tavoilleen uskollisesti tarkkaillen vastustajaa ensimmäisen erän ja lisäsi tempoa seuraavissa erissä. Suunnitelma ei kuitenkaan toiminut ja näytti ettei porvoolainen löytänyt sopivaa vaihdetta liukkaan Kazakstanilaisen päihittämiseen. Ottelu oli tasainen, mutta aktiivisempi ja liikkuvampi Darkhania palkittiin pistevoitolla. Näinmyös Viinikaisen kilpailut päättyivät toisella kierroksella. Viinikainen oli ensimmäistä kertaa mukana kansainvälisessä arvoturnauksessa, joten yksi hyvä voitto ja niukka tappio, sekä roppa kaupalla uusia kokemuksia on hyvä saldo.

    Muista suomalisista kehässä oli kolme ottelijaa. Miesten A-luokassa 67 kiloisissa Antero Hynynen. Suomalainen kohtasi isäntämaa Uzbekistanin Kahhorv Mavlonbekkin. Uzbekistanilaiset ovat otelleet hurmiossa läpi kisojen ja nyt oli samaa odotettavissa. Hynynen ei kuitenkaan kumarrelut kotikehäläistä vaan painosti vahvasti Mavlonbekkiä torjuen vahvasti kaikki hyökkäykset. Koko areena oli hiiren hiljainen yleisön selvästi vaistotessa että nyt on tiukat paikat. Ottelun teemana oli Uzbekilla lyönnit ja suomalisella potkut. Kamppailu oli tasainen alusta loppuun asti ja tuomiota julistettaessa kukaan ei osannut arvata voittajaa. Tuomio olisi voinut mennä kummin päin tahansa, mutta tällä kertaa tuomarit näkivät kotikehäläisen paremmaksi.

    Naisten 48-kilon sarjassa Tampereen Marjo Rautanen kohtasi Iranin Ghabezi Samanehin. Ensimmäinen erä oli tiukkaa huiskintaa, mutta erän loppua kohti alkoi suomalaisen paremmuus ilmetä. Toisessa erässä oli selvää että Rautanen on parempi. Iranilaisen usko ja kunto hiipui pikkuhiljaa, joten kulmasta lensi pyyhe kehään ja näin Rautanen jatkaa keskeytysvoitolla semifinaaleihin, joissa vastaan tulee ukrainalainen Renata Shveta.

    Nuorten  63,5 kilon sarjassa otteleva lahtelainen 16-vuotias Ossi Kokkoniemi aloitti kisa-urakkansa valkovenäjän Danyliukia vastaan. Rohkeasti lähiotteluun pyrkinyt Kokkoniemi unohti tärkeät potkut ensimmäiset kaksi erää ja näin ollen valkovenäläinen onnistui lyönneillä napsimaan pisteitä. Nuorten sarjoissa otellaan vain kolme erää ja kolmannen erän hurja kiri ja hallinta ei kuitenkaan riittänyt viemään suomalaista jatkoon. Kokkoniemen saldoksi jää pronssinen mitalli, jota voi pitää hyvänä suorituksena.

    #69791

    annabel

    Jäsen

    Harmittava tuo Gian tappio. Tuomareiden vaakakupissa saattoi painaa se, että samainen valkovenäläinen vei viime vuonna muistaakseni -54kg maailmanmestaruuden ja voitti myös parhaimman naisottelijan tittelin 2010 Bangkokissa.
    Tsemppiä Marjolle ja Helille semifinaaleihin!

    #69792

    Chitalada

    Osallistuja

    #69793

    tku

    Osallistuja

    Ruotsalaisille on mennyt varsinkin naisten puolella kisat putkeen, kun 6 naista on finaaleissa. Miehistä Alex Tobiasson on selvinnyt finaaliin, joka on tuossa kilosarjassa varmasti kova saavutus. Malmö Muay Thailla on kolme naista finaaleissa.

    Ruotsalaisten finalistit.

    Naiset
    -45 kg: Annie Eriksson, Malmö Muay Thai vs. Venäjä
    -54 kg: Jessica Isaksson, Renyi vs. Venäjä
    -57 kg: Maria Olsson, Södermalms Shaolin vs. Puola
    -63,5 kg: Lina Länsberg, Malmö Muay Thai vs. Peru
    -67 kg: Sanja Trbojevic, Malmö Muay Thai vs. Marokko
    -71 kg: Elina Nilsson, Fighter Muay Thai vs. Kroatia

    Miehet A-luokka (eli varsinainen MM-turnaus)
    -75 kg: Alex Harris Tobiasson, Fighter Muay thai vs. Ukraina

    Miehet B-luokka (eli ns. harjoitusturnaus)
    -81 kg: Rikard Pettersson, Halmstad Muay Thai vs. Uzbekistan

    Linkin takana lisää kuvia ja maistijaisena (sekä kaistaa hidastamassa) kovimmat pläjäykset.

    http://www.wmcmuaythai.org/2011/09/23/2011-ifma-world-championships-day-2
    http://www.wmcmuaythai.org/2011/09/25/day-4-–-ifma-world-championships

    Tsemppiä Marjolle finaaliin!

    #69794

    Chitalada

    Osallistuja

    Varmaan ihmisiä kiinnostaa, joten:

    -48kg finaali.

    Vahva marokkolainen aloitti ottelun vahvasti, mutta Rautanen pääsi tahtiin mukaan nopeasti ja vei etenkin itselleen selvästi kaikki lähiottelutilanteet marokkolaisen kääntäessä lähinnä selkäänsä yrittäen näin saada tilanteen keskeytettyä.

    Rautanen oli vahvempi etenkin kaksi viimeistä erää neljästä ja suomalaisten toiveet olivatkin korkealla ennen tuomion julistamista. Valitettavasti tällä kertaa tuomarit näkivät kuitenkin marokkolaisen paremmaksi tiukin tuomariäänin 3-2.

    Rautaselta erittäin hieno suoritus kuitenkin ja kotiintuomisina ensimmäisistä MM-kilpailuista MM-hopeamitali, joka oli Suomen joukkueen paras sijoitus näistä erittäin kovatasoisista kilpailuista.

    Naisten sarjassa -45kg, Helin voittanut thaimaalainen vei finaaliottelun suht selvästi, Heli otti tasaisen ottelun semifinaalissa tätä sarjan voittajaa vastaan. Ehkä viimeisessä erässä thaimaalainen oli hieman vahvempi, joka saattoi ratkaista ottelun, vaikka mm viereinen arvostelutuomari sanoikin, että Heli kyllä voitti ottelun.

    Hopeaa ja pronssia hyvillä suorituksilla Marjolle ja Helille, joten ihan tyytyväinen täytyy olla, vaikka noihin kultamitaleihin ollaan ehkä totuttu jo liikaakin.
    Marjolla ensimmäinen ottelu keskeytysvoitto ja toisessakin laskettiin vastustajalle kaksi kertaa lukua.Tiukka pistetappio finaalissa.
    Helille keskeytysvoitto ja tiukka tappio sarjan voittajalle semifinaalissa.
    Näissä sarjoissa olikin tänä vuonna yllättävän monta ottelijaa,mikä oli hyvä asia. (-45 kg kuusi ja -48kg yhdeksän).

    Yllättäen naisten pienemmissä sarjoissa ei ollut palkintojenjakoa, vaan mitalit annettiin finaaliottelun jälkeen kehässä ja pronssin sai pienellä tappelulla sivusta.
    Joten mitalikuva hikisistä ottelijoista ja huoltajista hotellilta.

    Kiitos kannustuksesta.

    http://yle.fi/urheilu/teksti/lajit/urheilusahkeet/2011/09/thainyrkkeily_rautanen_jai_niukasti_mm-hopealle_2901359.html

    #69795

    Dmoz

    Jäsen

    Onnea mitalisteille! Hieno suoritus.

    #69796

    pietu

    Osallistuja

    Onnittelut mitalisteille!

    #69797

    samit

    Osallistuja

    Onnittelut, kova suoritus!

    #69798

    Muay Tribe

    Osallistuja

    Muutama huomio kisoista ja järjestelyistä. Uzbekkien joukkueen kovuus yllätti. Iranilla yllättävän kova edustaja miesten A-sarjassa 67 kiloisissa, tiputti venäjän ja ruotsin edeustajat ennen kuin hävisi Thaimaalaiselle, joka sitten voitti koko sarjan kaatamalla valkovenäjän finaalissa. Ukraina, valkovenäjä, Thaimaa ja Uzbekistan kisojen kovimpia joukkueita. Venäjä ja Kazakhstan eivät olleet aiemmalla tasollaan. Miesten A-luokassa -71 ja -75 kilon sarjat eivät tänä vuonna olleet yhtä kovatasoisia kuin aiempina vuosina kovien nimien puuttuessa. Miesten kevyemmissä sarjoissa taso kova. Raskaammista sarjoista en osaa sanoa. Paikalla myös joukkueet Koreasta, Filippiineiltä, Chilestä, Hollannista, Osetiasta jne, isoista maista poissa olivat Jenkit, Austraalia ja kanada. Naisten otteluissa erikoista oli nähdä Iranin naisedustajat koko vartalon peittävässä ninjapuvussa, josta ainoastaan kasvot näkyivät. Tämä lisättynä “herran haltuun” tyylisellä kädet heiluen eteenpäin rynnivällä ottelutyylillä saattoi tulla hieman kuuma kehässä.. Niin ja tyrmäyksiä ei näissä kisoissa nähty aivan yhtä paljon kuin aiempina vuosina, toki muutama nenä päätyi poskelle tälläkin kertaa polven tai kyynärpään saattelemana.

    +joukkueilla omat autot ja kuljettajat
    +joukkueilla omat tulkit
    +aamupala kisahotellilla
    +punnitus ja lääkärintarkastus ekan päivän jälkeen sujuvaa (ainakin miehissä)

    -lounas ja illallinen eri paikoissa kuin kisahotelli
    -ripuli, melkein kaikilla ulkomaisilla joukkueilla (ainakin Suomen joukkueen hotellilla)
    -kisapaikalla vain muutama vessa käytössä (kyykkyversio) ja ei kunnon pukuhuoneita
    -ekan päivän punnitus ja lääkärintarkastu melkoinen häröpallo

    #69799

    Chitalada

    Osallistuja

    Täältä lähetetyt tiedotteetkin näkyvät olevan valtakunnallisessa mediassa, joka antaa lajille näkyvyyttä ja samalla hyötyä kaikille lajin seuroille. Mm YLE, Iltalehti, Teksti-TV,Aamulehti

    http://yle.fi/urheilu/lajit/urheilusahkeet/2011/09/thainyrkkeily_rautanen_jai_niukasti_mm-hopealle_2901359.html

    Kiitos myös Potkunyrkkeilyliiton edustajalle, joka on saanut lajille näkyvyyttä Kulmassa-foorumilla 😀

    http://www.kulmassa.fi/foorumi/viewtopic.php?f=14&p=28698&sid=91b3e363a8fa6893f6fa051c2f929c31#p28698

    Kiitettävää urheiluhenkeä!

    Toivoisi oman liiton myös osallistuvan tähän lajin markkinointiin ennen ja jälkeen kisojen. Noitahan pitäisi rummuttaa joka foorumilla ja mediaan.
    (Vähän kallista soitella noihin toimituksiin omaan laskuun ja varmistella että juttu tulee esille kun puhelun hinta on 5,5€ minuutti…)

Esillä 15 viestiä, 31 - 45 (kaikkiaan 49)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.