SM-kilpailut 2015, 13-15.2.2015

Uutiset Foorumit Kilpailutoiminta Kilpailut SM-kilpailut 2015, 13-15.2.2015

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 46 - 60 (kaikkiaan 68)
  • Julkaisija

    Artikkelit

  • #74437

    elli_0

    Jäsen

    Thaiboxing Sm sivuilla luki näin :
    “PE 13.2. KLO 19-21
    KARSINNAT
    LA 14.2. KLO 18-21
    SEMIFINAALIT
    SU 15.2. KLO 15-18
    FINAALIT”

    Tarkoittaako tämä nyt sitä että lauantaina ei käydä finaaliotteluita?

    -Ellu-

    #74441

    sinttu

    Jäsen

    Heippa Muay Thai kisakansa,

    olen kierrellyt maajoukkueen mukana huoltotehtävissä ja pääsen SM kisoihin paikan päälle lauantaista iltapäivästä sunnuntaihin. Jos kisaajilla tuki ja liikuntaelinongelmia, kisakolhuja niin saa saa tulla kysäisemään jelppiä. Pakkaan mukaan myös liiton pienen huoltolaukun, jossa tarvikkeita pienten haavojen hoitoon, kivunhoitoon, kinesiotapettia, vammoihin tarkoitettua linimenttiä ym. Olen kisapaikalla otteluiden ajan ja kaikkien seurojen käytössä yhtälailla. Tsemppiä kaikille kisoihin. Kyselkää kisapaikalla Sinttua jos apu ois tarpeen.

    Kiitos ja kumarrus

    #74442

    turmiola

    Osallistuja

    Hienoa, Sinttu! Esimerkillisellä asenteella olet liikkeellä. Lisää tällaista.

    Kiitos meidän turkulaisten puolesta.

    – Topi, TTBC –

    #74443

    Ana

    Osallistuja

    @sinttu wrote:

    Heippa Muay Thai kisakansa,

    olen kierrellyt maajoukkueen mukana huoltotehtävissä ja pääsen SM kisoihin paikan päälle lauantaista iltapäivästä sunnuntaihin. Jos kisaajilla tuki ja liikuntaelinongelmia, kisakolhuja niin saa saa tulla kysäisemään jelppiä. Pakkaan mukaan myös liiton pienen huoltolaukun, jossa tarvikkeita pienten haavojen hoitoon, kivunhoitoon, kinesiotapettia, vammoihin tarkoitettua linimenttiä ym. Olen kisapaikalla otteluiden ajan ja kaikkien seurojen käytössä yhtälailla. Tsemppiä kaikille kisoihin. Kyselkää kisapaikalla Sinttua jos apu ois tarpeen.

    Kiitos ja kumarrus

    Hienoa Sinttu-Liisa! Kiitokset liiton puolesta jo näin etukäteen.

    #74444

    Hanski

    Osallistuja

    OTTELUJÄRJESTYS SM2015 Pe 13.2.2015

    Ottelu nro.1
    -57 kg Mikko Blom, GM-Gym Vs Abdifatah Kahlif, CAF

    Ottelu nro.2
    -60 kg Jani Mäenpää, HTBC Vs Riku Mikkonen, PvTBC

    Ottelu nro.3
    -48 kg Niina Ruponen, MMA Team 300 Vs Tessa Kakkonen, LTBC

    Ottelu nro.4
    -63,5 kg Teemu Lindgren, HTBC Vs Pekka Vesanen, GB-Gym

    Ottelu nro.5
    -51 kg Mirka Phetsangkhat, CAF Vs Siiri Tura, HTBC

    Ottelu nro.6
    -67 Aleksander Vartiaynen, HTBC Vs. Max Sairanen, ATC

    Ottelu nro.7
    -54 kg Henniina Hulkko, LTBC Vs Elina Immonen, MMA Imatra

    Ottelu nro.8
    -71 kg Kevin Nieminen, PvTBC Vs Jan Salminen, TTBC

    Ottelu nro.9
    -71 kg Pia Raita, TTBC Vs Pirjo Kivelä, OTBC

    Ottelu nro.10
    -91 kg Antti Mikkola, Kemi Thaiboxing Vs Juho Ohtonen, LTBC

    T: Hannu Vappula, Lahti Thaiboxing Club Ry

    #74445

    Hanski

    Osallistuja

    Ottelukaaviot nähtävillä kilpailupaikalla tänään.

    T:Hannu Vappula, Lahti Thaiboxing Club Ry

    #74446

    Vinski

    Jäsen

    OTTELUJÄRJESTYS SM2015 La 14.2.2015

    Ottelu nro 1

    -57 kg Anette Österberg, Hardknocks vs. Heidi Vuoma, Oulun Kamppailuklubi

    Ottelu nro 2

    -57 kg Anne Koskela, CAF vs. Riina Sipovaara, HTBC

    Ottelu nro 3

    -75 kg Ali Taimouri, HTBC vs. Ari-Pekka Savolainen, RNC

    Ottelu nro 4

    -75 kg Antti Mäntylä, CHTR vs. Simo Ukkonen, Kotka TBC

    Ottelu nro 5

    -48 kg Anni Simonen, HTBC vs. Tessa Kakkonen, LTBC

    Ottelu nro 6

    -48 kg Satu Mykkänen, HTBC vs. Pia Urpulahti, HTBC

    Ottelu nro 7

    -63,5 Timo Venäläinen, LTBC vs. Pekka Vesanen, GB-Gym

    Ottelu nro 8

    -63,5 Olli Tikkanen, MMA Kuopio vs. Kari Viinikainen, PvTBC

    Ottelu nro 9

    -71 kg Aleksi Matikainen, CHTR vs. Kevin Nieminen, PvTBC

    Ottelu nro 10

    -71 kg Ossi Kokkoniemi, LTBC vs. Teemu Hellevaara, CHTR

    Ottelu 11

    -63,5 kg Anniina Ervasti, MMA Imatra vs. Heidi Björklund, CAF FINAALI

    Ottelu 12

    -60 kg Gia Winberg, EKH vs. Miina Sirkeoja, CHTR FINAALI

    #74447

    Vinski

    Jäsen

    OTTELUJÄRJESTYS SM2015 Su 15.2.2015

    Ottelu 1
    FINAALI N -57 kg Anette Österberg, Hardknocks vs. Riina Sipovaara, HTBC

    Ottelu 2
    FINAALI M -75 kg Ali Taimouri, HTBC vs. Simo Ukkonen, Kotka TBC

    Ottelu 3
    FINAALI M -57 kg Kristian Katajamäki, MMA Team 300 vs. Abdifatah Kahlif, CAF

    Ottelu 4
    FINAALI M -60 kg Lasse Järvinen, HTBC vs. Riku Mikkonen, PvTBC

    Ottelu 5
    FINAALI N -45 kg Sanni Nurminen, LTBC vs. Linda Rehn, HTBC

    Ottelu 6
    FINAALI N -48 kg Tessa Kakkonen, LTBC vs. Pia Urpulahti, HTBC

    Ottelu 7
    FINAALI M -63,5 kg Timo Venäläinen, LTBC vs. Kari Viinikainen, PvTBC

    Ottelu 8
    FINAALI N -51 kg Mirka Salonen, TTBC vs. Mirka Phetsangkhat, CAF

    Ottelu 9
    FINAALI M -67 kg Pok Jääskeläinen, CAF vs. Alexander Vartiaynen, HTBC

    Ottelu 10
    FINAALI N -54 kg Sari Levänen, NTBC vs. Henniina Hulkko, LTBC

    Ottelu 11
    FINAALI M -71 kg Aleksi Matikainen, CHTR vs. Teemu Hellevaara, CHTR

    Ottelu 12
    FINAALI N -71 kg Laressa van Emden, LTBC vs. Pia Raita, TTBC

    Ottelu 13
    FINAALI M – 81 kg Jussi Pirttikangas, Kemi Thaiboxing vs. Daniel Forsberg, TMT

    Ottelu 14
    FINAALI M -91 kg Jussi Santalahti, TTBC vs. Juho Ohtonen, LTBC

    Ottelu 15
    FINAALI M +91 kg Sauli Rantanen, RNC vs. Pasi Kupila, TTBC

    #74448

    Vinski

    Jäsen

    TULOKSIA PERJANTAILTA:

    Ottelu nro.1
    -57 kg Mikko Blom, GM-Gym Vs Abdifatah Kahlif, CAF

    Voittaja Kahlif 3-0

    Ottelu nro.2
    -60 kg Jani Mäenpää, HTBC Vs Riku Mikkonen, PvTBC

    Voittaja Mikkonen 2-1

    Ottelu nro.3
    -48 kg Niina Ruponen, MMA Team 300 Vs Tessa Kakkonen, LTBC

    Voittaja Kakkonen 3-0

    Ottelu nro.4
    -63,5 kg Teemu Lindgren, HTBC Vs Pekka Vesanen, GB-Gym

    Voittaja Vesanen 3-0

    Ottelu nro.5
    -51 kg Mirka Phetsangkhat, CAF Vs Siiri Tura, HTBC

    Voittaja Petsangkhat 2-1

    Ottelu nro.6
    -67 Aleksander Vartiaynen, HTBC Vs. Max Sairanen, ATC

    Voittaja Vartiaynen 3-0

    Ottelu nro.7
    -54 kg Henniina Hulkko, LTBC Vs Elina Immonen, MMA Imatra

    Voittaja Hulkko 3-0

    Ottelu nro.8
    -71 kg Kevin Nieminen, PvTBC Vs Jan Salminen, TTBC

    Voittaja Nieminen 3-0

    Ottelu nro.9
    -71 kg Pia Raita, TTBC Vs Pirjo Kivelä, HTBC

    Voittaja Raita 3-0

    Ottelu nro.10
    -91 kg Antti Mikkola, Kemi Thaiboxing Vs Juho Ohtonen, LTBC

    Voittaja Ohtonen 3-0

    #74449

    Vinski

    Jäsen

    TULOKSIA LAUANTAILTA:

    Ottelu nro 1
    -57 kg Anette Österberg, Hardknocks vs. Heidi Vuoma, Oulun

    Voittaja: Österberg 2-1

    Ottelu nro 2
    -57 kg Anne Koskela, CAF vs. Riina Sipovaara, HTBC

    Voittaja: Sipovaara 3-0

    Ottelu nro 3
    -75 kg Ali Taimouri, HTBC vs. Ari-Pekka Savolainen, RNC

    Voittaja: Taimouri 3-0

    Ottelu nro 4

    -75 kg Antti Mäntylä, CHTR vs. Simo Ukkonen, Kotka TBC

    Voittaja: Ukkonen 3-0 Ukkonen

    Ottelu nro 5

    -48 kg Anni Simonen, HTBC vs. Tessa Kakkonen, LTBC

    Voittaja: Kakkonen

    Ottelu nro 6

    -48 kg Satu Mykkänen, HTBC vs. Pia Urpulahti, HTBC

    Voittaja: Urpulahti 2-1

    Ottelu nro 7

    -63,5 Timo Venäläinen, LTBC vs. Pekka Vesanen, GB-Gym

    Voitttaja Venäläinen TKO

    Ottelu nro 8

    -63,5 Olli Tikkanen, MMA Kuopio vs. Kari Viinikainen, PvTBC

    Voittaja: Viinikainen TKO

    Ottelu nro 9

    -71 kg Aleksi Matikainen, CHTR vs. Kevin Nieminen, PvTBC

    Voittaja: Matikainen 3-0

    Ottelu nro 10

    -71 kg Ossi Kokkoniemi, LTBC vs. Teemu Hellevaara, CHTR

    Voittaja: Hellevaara 3-0

    Ottelu 11

    -63,5 kg Anniina Ervasti, MMA Imatra vs. Heidi Björklund, CAF

    Suomen mestari: Heidi Björklund, CAF

    Ottelu 12

    -60 kg Gia Winberg, EKH vs. Miina Sirkeoja, CHTR

    Suomen mestari: Gia Winberg, EKH

    #74450

    tku

    Osallistuja

    @Vinski wrote:

    Ottelu 13
    FINAALI M – 81 kg Jussi Pirttikangas, Kemi Thaiboxing vs. Daniel Forsberg, TNT

    TMT. Ei TNT. 🙂

    #74451

    pietu

    Osallistuja

    [youtube:1gekgwod]http://www.youtube.com/watch?v=X84-HeXdNvg[/youtube:1gekgwod]

    #74452

    pietu

    Osallistuja

    [youtube:20g9jsds]http://www.youtube.com/watch?v=EsWr68cgPxw[/youtube:20g9jsds]

    #74453

    tku

    Osallistuja

    Härmänmalja, finalistien lkm

    LTBC 5
    HTBC 5
    TTBC 4
    CAF 3
    PvTBC 2
    Hardknocks 1
    TMT 1
    Kotka Tbc 1
    MMA Team 300 1
    PvTBC 2
    NTBC 1
    RNC 1
    CHTR 1 (sama finaali)

    #74454

    Vinski

    Jäsen

    SUNNUNTAIN TULOKSET:

    Ottelu 1
    FINAALI N -57 kg Anette Österberg, Hardknocks vs. Riina Sipovaara, HTBC

    Suomen mestari: Riina Sipovaara, HTBC

    Ottelu 2
    FINAALI M -75 kg Ali Taimouri, HTBC vs. Simo Ukkonen, Kotka TBC

    Suoman mestari: Ali Taimouri, HTBC

    Ottelu 3
    FINAALI M -57 kg Kristian Katajamäki, MMA Team 300 vs. Abdifatah Kahlif, CAF

    Suomen mestari: Abdifatah Kahlif, CAF

    Ottelu 4
    FINAALI M -60 kg Lasse Järvinen, HTBC vs. Riku Mikkonen, PvTBC

    Suomen mestari: Riku Mikkonen, PvTBC

    Ottelu 5
    FINAALI N -45 kg Sanni Nurminen, LTBC vs. Linda Rehn, HTBC

    Suomen mestari: Sanni Nurminen, LTBC

    Ottelu 6
    FINAALI N -48 kg Tessa Kakkonen, LTBC vs. Pia Urpulahti, HTBC

    Suomen mestari: Tessa Kakkonen, LTBC

    Ottelu 7
    FINAALI M -63,5 kg Timo Venäläinen, LTBC vs. Kari Viinikainen, PvTBC

    Suomen mestari: Kari Viinikainen, PvTBC

    Ottelu 8
    FINAALI N -51 kg Mirka Salonen, TTBC vs. Mirka Phetsangkhat, CAF

    Suomen mestari: Mirka Phetsangkhat, CAF

    Ottelu 9
    FINAALI M -67 kg Pok Jääskeläinen, CAF vs. Alexander Vartiaynen, HTBC

    Suomen mestari: Pok Jääskeläinen, CAF

    Ottelu 10
    FINAALI N -54 kg Sari Levänen, NTBC vs.

    Suomen mestari: Henniina Hulkko, LTBC

    Ottelu 11
    FINAALI M -71 kg Aleksi Matikainen, CHTR vs. Teemu Hellevaara, CHTR

    Suomen mestari: Teemu Hellevaara, CHTR

    Ottelu 12
    FINAALI N -71 kg Laressa van Emden, LTBC vs. Pia Raita, TTBC

    Suomen mestari: Laressa van Emden, LTBC

    Ottelu 13
    FINAALI M –81 kg Jussi Pirttikangas, Kemi Thaiboxing vs. Daniel Forsberg, TMT

    Suomen mestari: Daniel Forsberg, TMT

    Ottelu 14
    FINAALI M -91 kg Jussi Santalahti, TTBC vs. Juho Ohtonen, LTBC

    Suomen mestari: Jussi Santalahti, TTBC

    Ottelu 15
    FINAALI M +91 kg Sauli Rantanen, RNC vs. Pasi Kupila, TTBC

    Suomen mestari: Pasi Kupila, TTBC luovutus

Esillä 15 viestiä, 46 - 60 (kaikkiaan 68)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.