SM-kisat 2012

Uutiset Foorumit Kilpailutoiminta Kilpailut SM-kisat 2012

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Julkaisija

    Artikkelit

  • #41261

    Vicious

    Jäsen

    Syyskokouksen päätöksen mukaan ensi vuoden SM-kisat tullaan poikkeuksellisesti järjestämään toukukuun lopussa/kesäkuun alussa. Finaalit järjestetään Porvoossa ja karsinnat Hyvinkäällä. Tarkemmista ajankohdista tiedotetaan kunhan ne varmistuvat.

    Syy tähän järjestelyyn on se, että SM-finaalien järjestäjä Porvoo Thaiboxing Club ei saanut hallia varattua helmi/maaliskuulle, eikä toista järjestäjää löytynyt.

    SM-kisojen sääntöjä on myös päivitetty. Tästä lähtien SM-kisat otellaan seuraavilla otteluluokilla:

    Karsinnat: 4x2min. Finaalit: 5x2min. Polvet päähän ovat mukana kaikissa otteluissa.

    SM-kisojen aikataulusta johtuen, mahdollisia EM-karsintaotteluja tullaan järjestämään helmikuussa salikisojen yhteydessä. EM-kilpailut järjestetään huhtikuun loppupuolella. Paikka on vielä avoin. EM-kisoista sekä niihin liittyvistä karsinnoista tiedotetaan myöhemmin, mutta jo tässä vaiheessa halukkaat lähtijät tai heidän valmentajansa voivat olla yhteydessä hallitukseen.

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.