SM-kisojen keskusteluketju

Uutiset Foorumit Kilpailutoiminta Kilpailut SM-kisojen keskusteluketju

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 46)
  • Julkaisija

    Artikkelit

  • #64856

    pertsa

    Osallistuja

    Jos katsot tuota ranking-listaa, niin kaikki muut ovat aktiivisia, paitsi Lyttinen ja Koponen, joten tuo analyysi ei mennyt ihan nappiin. Uskoakseni muutama ihan kohtuullinenkin ottelija sieltä löytyy.
    Smeds on lisäksi armeijassa ja käsittääkseni jatkaa ottelemista sen jälkeen. Jos SM-kisat olisivat maailman tärkein asia, niin luultavasti muutaman muunkin noista ei-aktiivisista olisin saanut houkuteltua ajoissa mukaan.

    Viime vuonna laitoimme sinne neljä ottelijaa, joista kolme voitti mestaruuden, huomasimme, ettei sitä kautta pääse ainakaan tuonne arvokisoihin. Säännöthän piti olla silloin samat, kuin nyt, mutta ei siitä sen enempää, ettei ala taas tuo elämää suurempi vääntö. Järjestämme heille nyt keväällä muita otteluita. Ja jos aikaa riittää, niin Chitalada Showdown II on tulossa myös keväällä, alustavasti on thaimaalaisistakin ottelijoista ollut puhetta. Petchaek, Sayiok, tai Samkor nähdään myös sitten kehissä täällä.

    Tai ehkä ensi vuonna myymme nuo ottelijamme siellä “siirtomarkkinoilla”…

    #64851

    sm

    Jäsen

    Ai tässä olikin kyse jostain yhden seuran protestista 🙂

    On kyllä synkäksi mennyt, ei voi muuta sanoa…

    #64852

    pertsa

    Osallistuja

    No ei olla sentään liian dramaattisia.

    #64881

    pertsa

    Osallistuja

    Olisiko ollut tänä vuonna reilumpaa ilmoittaa kaikille seuroille ajoissa, ettei tuota “vähimmäisottelumäärää” vaadita, ettei tälläistä pelleilyä olisi tarvinnut järjestää?

    “SMTL:n hyväksytyt” ottelut saa näköjään täyteen vaikka sillä, että ilmoittautuu kisoihin kaksi päivää ennen kisoja, jolloin otteluparit on jo tehty ja lopulta “ottelee” oman seuran kavereiden kanssa, jotka eivät ole edes ilmoittautuneet kisoihin. Mitä seuraavaksi? Ensi vuonna voi ilmoittautua kisoihin kisapäivän aamuna ja tuoda mummonsa ja äitinsä samaan kehään ja sitten heilutellaan vähän käsiä ja jalkoja ja “ottelumäärät” täyttyvät. Ikävää, että nuo kaksi baariottelua oli sijoitettu ensimmäiseksi, että ne muut, jotka olivat lähteneet oikeisiin otteluihin joutuivat odottelemaan omaa vuoroaan vasta näiden jälkeen.

    Hellevaara olisi halunnut otella Lahdessa ja siinä olisi ollut Jaakolle oikeakin ottelu, tuskin parin kilon painoero olisi haitannut. Ai niin, mutta kun se ilmoittautuminen tulikin seuraavana päivänä, kun olin itse jo ilmoittanut, ettei odotella enää vastustajaa, ettei tarvitse turhaa pitää painoa alhaalla.

    Minulla ei ole mitään ketään yksittäistä ottelijaa, eikä seuraa vastaan. Olen keskustellut tästä myös muiden seurojen edustajien kanssa ja ihmetystä riittää, miten tälläistä tapahtuu. Hiljainen enemmistö ei tänne kirjoita, mutta kysymys herää kaikilla, miksi säännöt eivät koske kaikkia samalla tavalla?

    Hallituksen pitäisi valvoa, että sääntöjä noudatetaan, eikä muuttaa niitä mielensä mukaan, ihmettelenkin, eikö siellä ole nyt edes yhtä jäsentä, jota tämä edes vähän hävettää?

    Olisi kannattanut päästää sinne SM-kisoihin kaikki halukkaat heti ilman rajoituksia, ettei tarvitse venkoilla turhia jälkikäteen.

    #64880

    Zamppa

    Jäsen

    Samaa mieltä Pertsan kanssa. Esimerkiksi meidän seurasta on nyt yksi ottelija jäämässä SM-kisojen ulkopuolelle vain sen takia, että hän sai vaadittavat matsit täyteen vasta nyt näissä kisoissa. Tyhmänä oletimme, että säännöt on samat kuin aikaisemmin tuon ottelumäärän suhteen. No nyt on viisi matsia kasassa, mutta ei ymmärretty ilmoittautua SM:iin, kun luulimme, että vaadittavat kriteerit ei täyty, eli ottelumäärä ei ollut riittävä ennen ilmoittautumisia. Kyllähän näissä selkeä linja pitäisi olla. Ja jos kerta tällainen raja on, että pitää viisi liiton hyväksymää matsia olla alla, niin ihmeelliseltä vaikuttaa, että ne matsit väännetään sitten vaikka väkisin tasoitusotteluiksi viimeisissä kisoissa. Tulee vain väkisin mieleen, että mikä merkitys tuolla ottelumäärärajalla on koko hommalle, jos näin toimitaan.

    #64879

    antsu12

    Jäsen

    No näistä kisoista ei draamaa puutu!
    Osa on ilmoittautunut, vaikkei halunnu, ja toiset ei pääse mukaan vaikka mieli tekis.
    Toiset ei kostoks lähde ollenkaan ja toiset hoidetaan kisoihin vaikka väkisin.
    Jukupliuta, huikeaa touhua 😀

    #64878

    thaiviking

    Osallistuja

    Homma on helvetinmoisessa nousussa!

    #64877

    pertsa

    Osallistuja

    Draamaa riittää ja jotenkin arvasimme tämän etukäteen, mistään kostosta ei ollut meidän poisjäännistä kysymys.

    Modet voisivat siirtää tuon Lahden kisojen yhteydessä olevan minun ja Zampan viestin tänne, kun ne kuuluvat tähän keskusteluun.

    Pieni lisäys vielä:

    Luulisi että tämä SM-kisoihin valmistautuminen olisi yksinkertaista:

    1. Valmennetaan ne omat ottelijat
    2. Ilmoitetaan ne sääntöjen puitteissa kisoihin
    3. Pyritään menestymään mahdollisimman hyvin

    Mutta ei, jos katsotaan, mitä sääntöjä on muunnettu ja kierretty jo nyt näitä kisoja varten:

    1. Aktiivisuussääntö poistettiin. Tämähän oli voimassa jo muutaman vuoden ja ajatuksena oli se, että noille kokeneemmillekin ottelijoille saataisiin Suomessa otteluita, kun pitää edes yhden ainoan kerran otella puolen vuoden sisällä ennen SM-kisoja. Ja ilmoittautuminen sääntöjen puitteissa riittää. Aika luonnollista mielestäni onkin, että ottaa edes yhden matsin alle, ennen tärkeitä kisoja, jos ei ole otellut vähään aikaan. No, kaikki varmaan arvaavat, miksi tämä poistettiin.

    2. Vähimmäisottelumäärän vaatiminen ilmoittautumispäivään mennessä. Ennen oli vaadittu näin ja nytkin monet luulivat asian olevan näin ja ilmoittivat vain ne ottelijat, jotka täyttivät vaatimukset.

    3. Ottelijoiden siirtymisestä seuroista toiseen on mainittu liiton säännöissä ja viime syksyyn asti siitä on pidetty kiinni. Tästä on ollut puhetta myös vuosien saatossa ennenkin. Sääntö on todella hyvä ja sillä on ajateltu sitä, ettei toiset seurat osta/houkuttele toisten ottelijoita, joihin toiset on ensin panostanut aikaa ja vaivaa ja rahaa.
    Tuolta säännöistä voi katsoa tarkemman kohdan, mutta siellä sanotaan, että yhden vuoden aikana voi edustaa vain yhtä seuraa, parilla poikkeuksella, mitä ei ole tainnut nyt oikeasti olla.
    Ilmoittautuminen toisen seuran nimissä samana vuonna tuleviinkin kisoihin, jos on edustanut jo samana vuonna toista seuraa, on edustamista.

    4. Salikisasäännöissä on sovittu, että on ilmoittauduttava viikkoa ennen kisoja. Ymmärrän, jos joku tulee vielä sitten myöhemmin mukaan, jos ottelulistan teon jälkeen joku ajoissa ilmoittautunut on vielä ilman vastustajaa ja siten saadaan ottelu aikaan. Tahallaan viime hetkinä ilmoittautuminen, ettei ainakaan saa kunnon ottelua, on selvä sääntöjen rikkominen.

    5. Vähimmäisottelusäännöissä puhutaan liiton “virallisista” otteluista. Ehkä edelliseen kohtaan liittyen herää kysymys, mitkä kaikki oikein hyväksytään “virallisiksi”, kai siinäkin joku raja täytyy olla?

    Tuosta arvonnasta karsinnoissa vielä. Siitä väännettiin aiemmin joka vuosi tilanteen mukaan ja pari vuotta sitten sovittiin sääntö millä mentäisiin aina. Ettei viime vuonna esim olisi sovittu, että kaikki sarjan ottelijat samaan arvontakippoon ja sieltä arvotaan sitten parit?

    Mielenkiintoista nyt sivusta seurata, mitä vielä tapahtuu. Tuntuu, kuin liiton hallitus, tai joku siellä kokeilisi, kuinka härskisti voidaan sääntöjä rukata, ennen kuin seinä tulee vastaan.
    Puheenjohtajan pitäisi ottaa selvästi tiukempi linja, mutta ei näytä olevan auktoriteettia tarpeeksi. Sitä kun voi saada vittumaisen miehen maineen, kun pitää säännöistä kiinni. Se on helpompi antaa periksi kaverille, ikävä vain, että noista poikkeuksista tulee sitten aina ennakkotapauksia, mihin muutkin voivat vedota ja jossain vaiheessa ihmiset saavat tarpeekseen, jos toiminta ei ole tasa-arvoista ja mennä sääntöjen mukaan.

    Onneksi ei vielä kuuluta SLU:n, silloin joutuisi noudattamaan noita “Urheilun reilun pelin”-sääntöjä.

    #64870

    tku

    Osallistuja

    Pidetään ne matsirajat tai sitten ei pidetä.

    Itse asiassa SM-kilpailut olisivat huomattavasti mielenkiintoisemmat kun ottelurajoja ei olisi. Yleisökin tykkäisi, kun ties mitkä vieraiden lajien soturit yrittäisivät käydä nappaamassa thainyrkkeilijöiltä pokaalin omassa lajissaan ja “ilman” lajikokemusta. Jos joku thainyrkkeilijä häviää jollekin samanpainoiselle “kamppailusurffarille”, niin hänen ei kyllä tarvitsekaan saada SM-kultaa. Nykyinen otteluraja ei oikeasti kerro mitään kovuudesta, mitä 5×3 min otteluun myös vaaditaan. Jos vaikka toisen kamppailulajin pitkäikäinen tähti haluaisi yrittää “meidän” SM-kisoissa, niin sääntöhän vain sanoisi “ettei kokemus riitä”. Turhaa puritaanisuutta sietää välttää, jos se vie aatetta väärään suuntaan.

    Esim. Dahlbacka on tästä hyvä esimerkki. Taidot riittää kehässä vallan mainiosti, muttei paperilla. Sitten sorrutaan hätäpäissään porsaanreikien kautta osallistumiseen ja asetetaan liiton hallitus kaverisuhteineen epäuskottavaan valoon.

    #64869

    Mr K

    Jäsen

    @pertsa wrote:

    Modet voisivat siirtää tuon Lahden kisojen yhteydessä olevan minun ja Zampan viestin tänne, kun ne kuuluvat tähän keskusteluun.

    Tehty. Löytyvät ketjun ekalta sivulta.

    #64868

    MN

    Jäsen

    @thaiviking wrote:

    Homma on helvetinmoisessa nousussa!

    viel ku saatais tänne se K1 -keskustelupalsta ni sit tä homma vasta nousussa olisi…………… Ja näin härmäläisittäin siellä palstoilla yhdistyisivät elämän ja keivanin kaksi tärkeintä asiaa (puntti+thaikku)
    Tiedä vaikka tänne valuvat suuret kansamassat saisivat topinkin tekemään comebackin.

    #64883

    pertsa

    Osallistuja

    Odotin hieman hallitukselta palautetta tästä keskustelusta, mutta näköjään turhaan.
    Janne voisi puheenjohtajana nyt kommentoida tätä asiaa, kun nuo muut “säännöt” (lisenssit+muut) näyttävät olevan niin tärkeitä, vai koskeeko nekin vain tiettyjä henkilöitä?

    Sen olen kuullut, että hallitus ei ole tehnyt näistä ilmeisesti mitään yhteisiä päätöksiä (saa korjata, jos olen väärässä).

    #64876

    pubikoukku

    Jäsen

    Kiitos vielä karsinnoista kaikille kilpailijoille, katsojille, toimitsijoille sekä tuomareille!

    Valitettavasti multa hävis kisojen aikana launtaina vasta pari kertaa jalassa olleet punaiset Nationmanin säärisuojat.
    Melkein kaikilla on juuri samanlaiset, joten en usko, että kukaan olisi niitä tahallaan vienyt. Jos löysit ylimmäräisen parin, voisitko palauttaa vaikka GB gymille. Tunnistusta helpottamassa näissä on vielä yläosan tarranauha jäljellä.

    Kiitoksia, t: Jouni

    #64875

    Zamppa

    Jäsen

    Pari kehnoa räpsyä jakoon mitä kisoista oli tallentunut kameraan. Jos jollain löytyy kuvia/videoita, katselisin mielelläni. Varsinkin tuo lauantain Björkbacka vs. Junikka olisi kiva saada talteen, kun meidän kameramies jännitti sen verta pahasti, että kuvasi matsien välisen tauon ja sulki kameran, kun ottelu alkoi 😆

    Ollonen vs.Taimouri

    Ollonen vs.Taimouri

    Ollonen vs.Taimouri

    Alenius – Dahlbacka

    Björkbacka – Junikka

    Korpivaara – Ukkonen

    Korpivaara – Junikka

    #64874

    MN

    Jäsen

    Nyman vs Nissi

    läski ainakin tummuu tässä kohtaamisessa ,rekkareiden mukaan pituutta kummallakin 175cm ja raskaassa sarjassa otellaan

    (oma paino 110kg)

Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 46)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.