Suomen Muaythai – liitto ry

MM-kilpailut, 1. ja 2. ottelupäivä

Kilpailut alkoivat viikonloppuna rekisteröitymisellä, punnituksilla, sekä lääkärintarkastuksilla, jotka koko joukkue selvitti hienosti. Joukkueen urakan aloittivat Eero Toiviainen ja Katru Perkkiö jo aiemmin viikolla osallistumalla maailman kattojärjestöjen WMC:n (ammattilaisten kattojärjestö) ja IFMA:n (amatöörien kattojärjestö) virallisiin tuomarikoulutuksiin.

Sunnuntaina oli vuorossa virallinen arvonta ja valmentajien kokous, jossa käytiin läpi menneen vuoden tapahtumia, sekä avattiin tulevaisuuden suunnitelmia. Kokouksessa käsiteltiin monia asioita, joista esiin nousi mm. antidopingtyö, josta maailman kattojärjestöllä oli muutamia nostoja. Esimerkkinä uusi kansainvälinen verkkokurssi, jonka suorittamiseen kannustettiin. Lisäksi IFMA:n Sport is Your Gang nuorisotyöprojekti nostettiin esille, jonka toimintaan pääsee tutustumaan Bangkokin suuressa toimipisteessä kisojen aikaan.

Ensimmäinen ottelupäivä
Suomen joukkueen kilpailut alkoivat Satu Mykkäsen ottelulla. Vastassa oli Taipein urheilija, joka taipui ensimmäisessä erässä Sadun käsittelyssä. Satu näytti, että nopeus on yhtä kuin voima.
Seuraavaksi vuorossa oli Tessa Kakkonen, joka kohtasi Hong Kongin urheilijan, joka yritti pysyä Tessan kyydissä. Kehätuomari keskeytti ottelun kolmannessa erässä. Vuoden 2016 maailmanmestarin kokemus näkyi ottelussa.
Juha-Matti Runtti sai kansainvälisessä debyyttiottelussaan vastaansa kokeneen kreikkalaisen ottelijan. Juha-Matti lähti haastamaan kreikkalaista ennakkoluulottomasti, esittäen hyviä lyöntisarjoja ja saaden vastustajansa ajoittain puolustuskannalle. Kuitenkin ratkaisuhetkillä kreikkalaisen kokemus riitti voittoon pistein.
Neljäntenä suomalaista kehään astui Riikka Järvenpää, joka kohtasi Kanadalaisen. Kahden kokeneen urheilijan kohtaaminen oli tasainen. Kanadalaisen loppukiri riitti kääntämään ottelun hänen nimiinsä pistein.
Illan viimeinen suomalainen oli Gia Winberg, joka kohtasi turkkilaisen vastustajan. Gia kiristi tempoa ottelun edetessä, johon vastustaja ei kyennyt vastaamaan. Tässäkin ottelussa kilpailukokemus näkyi ottelun edetessä. Gialle voitto pistein.

Suomen molemmat tuomarit pääsivät tositoimiin heti kilpailujen ensimmäisenä päivänä.

Toinen ottelupäivä
Tänään suomalaisista kehässä oli Sanni Nurminen IFMA:n uudessa U23 -sarjassa, jossa hän sai vastaansa isäntämaan edustajan. Tämä sarja on tarkoitettu nuorille alle 23-vuotiaille urheilijoille. Nuoresta iästä huolimatta Sannilla on vankka kokemus IFMA:n kisoista, joka näkyi ottelun edetessä. Sanni pystyi kääntämään tiukan ottelun edukseen ja sai arvokkaan päänahan thaimaalaisesta.
Suomea tänään edustivat myös tuomarit Eero Toiviainen ja Katru Perkkiö.