Painoluokan vaihtaminen SM-kisoihin ilmoittautumisen jälkeen

Uutiset Foorumit Kilpailutoiminta Kilpailut Painoluokan vaihtaminen SM-kisoihin ilmoittautumisen jälkeen

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 38)
  • Julkaisija

    Artikkelit

  • #66469

    Zamppa

    Jäsen

    @WooWoo wrote:

    Säännöt on sääntöjä, niitten puitteissa toimiminen on rehellistä, eri asia on taasen se miten niitä sääntöjä tulkitsee ja toimii.

    Minkälaista tulkkausta tai rautalangasta vääntöä tämä sääntö mielestäsi tarvitsisi, että sen kaikki ymmärtäisivät samalla tavalla?

    Kansainvälisen käytännön mukaisesti ottelija voi vaihtaa painosarjaansa vielä punnitustilaisuudessa.

    #66470

    WooWoo

    Osallistuja

    Kyllä minä ymmärrän tuon sääntölauseen, ei se silti sano, että se pitäisi purematta niellä tai se tekisi asiasta ihan OK.n sen ottelijan suhteen joka oli valmistautunut kyseiseen sarjaan ja luuli saavansa siihen vielä ihan vastustajankin.

    Varmaankin, kuten asiasta kitisin jo aiemmin, siihen pitäisi joku pilkku saada hiottua, että ei tulisi näitä hyppyjä ja loikkia sarjasta toiseen, jonkun muun kustannuksella.

    Lähteenmäelle jätettiin tuossa tapauksessa mahdollisuus kääntää painonlasku nostoksi ajallisesti 12h yö-aikaan, jotta olisi ollut voimissaan eikä välipainoinen ylemmässä sarjassa.
    Kohtuudella ja reiluuden nimissä, tuosta jo tapahtuneesta muutoksesta olisi voinut ilmoittaa, mutta ei kai sitten.

    #66471

    Jikida

    Jäsen

    Aihe varmasti herättää tunteita, mutta yritetään silti pysyä asiallisena.

    #66472

    Turma

    Jäsen

    @janne wrote:

    Säännöt ei ole muuttuneet viimevuodesta.
    Punnituksissa saa vaihtaa painosarjaa, joten jos sarjassa on vain
    yksi osallistuja, hän voi halutessaan siirtyä ylempän painosarjaan.

    Kirjoitusvirheineen tuo löytyy sm-ilmojen ekalta sivulta, mikä alleviivaa sitä seikkaa, ettei mitään puljaamista ole edes ajateltu tuota vaihtosääntöä kirjoittaessa, vaan niitä urpoja, joilla on muka paino-ongelmia. Tähän lajiin kun kuuluu nuo painoluokat ja niinkuin Turun poika sanoi, on jo anteeksiantamatonta ettei pääse ilmoittamaansa painoluokkaan, saati sitten että ryhdytään valikoimaan vastustajia painoluokkien perusteella. Kansainvälisissä kisoissa siihen ei ole myöskään mahdollisuutta, kun niitä vastustajia ei edes tiedä ennenkuin vaa’alla, joten siihen käytäntöön vetoaminen on ns. paskaa. Mutta ok, jälleen yksi pohja saavutettu – tyrmätyn vastustajan saanee esim. myös väkisinmaata, kerran sitä ei erikseen ole säännöissä kielletty. Jos thainyrkkeilyn Suomen mestaruuskilpailuista pitää karata tai saada valikoida vastustajansa, on helpompiakin vaihtoehtoja, esim.:
    http://www.salibandy.net/

    #66473

    Zamppa

    Jäsen

    @Turma wrote:

    @janne wrote:

    Säännöt ei ole muuttuneet viimevuodesta.
    Punnituksissa saa vaihtaa painosarjaa, joten jos sarjassa on vain
    yksi osallistuja, hän voi halutessaan siirtyä ylempän painosarjaan.

    Kirjoitusvirheineen tuo löytyy sm-ilmojen ekalta sivulta, mikä alleviivaa sitä seikkaa, ettei mitään puljaamista ole edes ajateltu tuota vaihtosääntöä kirjoittaessa, vaan niitä urpoja, joilla on muka paino-ongelmia. Tähän lajiin kun kuuluu nuo painoluokat ja niinkuin Turun poika sanoi, on jo anteeksiantamatonta ettei pääse ilmoittamaansa painoluokkaan, saati sitten että ryhdytään valikoimaan vastustajia painoluokkien perusteella. Kansainvälisissä kisoissa siihen ei ole myöskään mahdollisuutta, kun niitä vastustajia ei edes tiedä ennenkuin vaa’alla, joten siihen käytäntöön vetoaminen on ns. paskaa. Mutta ok, jälleen yksi pohja saavutettu – tyrmätyn vastustajan saanee esim. myös väkisinmaata, kerran sitä ei erikseen ole säännöissä kielletty. Jos thainyrkkeilyn Suomen mestaruuskilpailuista pitää karata tai saada valikoida vastustajansa, on helpompiakin vaihtoehtoja, esim.:
    http://www.salibandy.net/

    Nyt meni kyllä hieman tämän kirjoituksen pointti ohitse? Tuossahan nimen omaan sanotaan, että jos punnituksessa ilmenee, että on ainut osallistuja sarjassa, voi halutessaan vaihtaa painosarjaa ylempään. Nythän näin kävi, mutta ei siirrytty sinne ylempään sarjaan vaan kitistään foorumilla, kun ei saanut suoraa titteliottelua, vaan vastustaja “pakeni” sarjaan mihin painonsa mukaan kuului ja “joutui” jopa ottamaan karsintamatsin päästäkseen finaaliin.

    Mitä kansainvälisiin sääntöihin vetoamiseen tulee, niin tuo lainaus on suoraan kisakutsusta samasta kappaleesta mistä mainitsemasi kohta, ei kansainvälisistä säännöistä.

    SM-kilpailuissa on voimassa SMTL:n käytössä olevat painosarjat. Mikäli johonkin painosarjaan ilmoittautuu ainoastaan yksi ottelija, voidaan painosarjoja yhdistää. Kansainvälisen käytännön mukaisesti ottelija voi vaihtaa painosarjaansa vielä punnitustilaisuudessa. Mestaruutta ei voi voittaa ilman ottelua.

    Jos kisakutsu on paskaa, niin sille varmasti pitää jotain tehdä. Tämän tai viimevuoden tai kymmenen vuoden takaisiin sääntöjen mukaisiin sarjan vaihtoihin sillä taas ei ole mitään merkitystä. Ehkä siitä silloin kannattaisi laittaa aloitetta liiton suuntaan ennemmin, kuin itkeä foorumeilla ja syytellä ottelijoita raukkamaisesta toiminnasta.

    Kun kyseessä nyt on laji missä painoluokat on, on sanomattakin selvää, että ottelijat menevät sarjaan jonka näkevät sopivan itselleen parhaiten. Jospa vaikka katsotaan sarjaa 75kg, oli sinne ilmoittautunut ainakin 4 kaveria jotka aiemmin ovat kilpailleet 81kg sarjassa, mikä taas oli viime vuonna kilpailuiden suurin sarja. Kovin vaikea kuvitella, että näillä kaikilla on vain paino alkanut luonnostaan tippua tässä vuoden aikana ja sen takia vaihdettu sarjaa, vaan kyllä siinä on nähty ne omat mahdollisuudet paremmaksi siellä kevyemmässä sarjassa. Tuomittavaa tai ei, mutta kun ei ole vain yhtä painoluokkaa, jokaisella on mahdollisuus valita missä ottelee. Ei muuta kun jääkaapin ovi kiinni ja lenkille, jos nyt ei oma sarja miellyttänyt. Tai aziz kebabista annos, jos ylempään haluaa.

    #66474

    WooWoo

    Osallistuja

    @Zamppa wrote:

    Kun kyseessä nyt on laji missä painoluokat on, on sanomattakin selvää, että ottelijat menevät sarjaan jonka näkevät sopivan itselleen parhaiten. Jospa vaikka katsotaan sarjaa 75kg, oli sinne ilmoittautunut ainakin 4 kaveria jotka aiemmin ovat kilpailleet 81kg sarjassa, mikä taas oli viime vuonna kilpailuiden suurin sarja. Kovin vaikea kuvitella, että näillä kaikilla on vain paino alkanut luonnostaan tippua tässä vuoden aikana ja sen takia vaihdettu sarjaa, vaan kyllä siinä on nähty ne omat mahdollisuudet paremmaksi siellä kevyemmässä sarjassa. .

    Nuo kaverit tuskin tajusivat edellisenä iltana tehdä tuon vaihtonsa alempaan sarjaan.
    Ovat osanneet katsoa vaakaa ja numeroita sen mukaan kuin ilmoittautuessaan sarjakseen laittaneet.

    Asiaa voidaan väännellä ja käännellä miten mielii, sääntöjä ei ole rikottu, mutta yhden ottelijan mahdollisuudet oli hyvin torpattu tällä edellisen illan tiedottamisella.
    Ja turha liputtaa sen puolesta, että tämä torpattu olisi voinut mennä ylempään, kun olisi voitu myös Jyväskylän suunnalta miettiä ilmoittautumisvaiheessa likan “oikeaa” painoluokkaa, ja kun tämä myöhäisherääminen sitten jossain vaiheessa tapahtui, niin olisi voinut viikkoa kahta aikaisemmin ihan vain kohteliaisuudesta oletettua vastustajaa infota, jotta hän olisi taasen voinut alkaa valmistautua tähän ylempään/alempaan luokkaan.
    Sulaa itsekkyyttä olettaa että sen painonvedon jälkeen ja 12h varoajalla hypättäisiin sinne ylempään tuosta noin vaan.

    Monikohan miehistä olisi tuon liikkeen tehnyt?

    #66475

    Zamppa

    Jäsen

    @WooWoo wrote:

    Monikohan miehistä olisi tuon liikkeen tehnyt?

    Väkisin tulee mieleen, moniko mies itkisi asiaa foorumilla?

    Esim. Hynynen oli ilmoittautunut kahteen sarjaan ja otteli vain toisessa. Ilmoitti sitten vasta punnituksessa kummassa ottelee. Onko tuokin nyt isomman luokan puljausta? Olisiko ollut parempi mieli, jos olisi toimittu näin?

    Naukua voi loputtomiin, mutta rajansa kaikella. Sarjajaot ja ilmoittautumiset on mennyt sääntöjen mukaan.

    #66476

    WooWoo

    Osallistuja

    Hynynen oli sentään ilmoittautunut kahteen ja kertoikin valintansa tekevän tuonnempana.
    Joten kaikki molemmissa sarjoissa osasivat “varautua” tähän mahdolliseen tilanteeseen, että vastaan astuu Hynynen.
    Ennakkoilmoittautumisen mukaan (joka ei tietenkään ole sitova) Hynysen valinta näytti takaavan kaikille mahdollisuuden päästä finaaleihin (johtui se valinta sitten ihan mistä vaan, vaikka lumihiutaleiden muodosta).
    Vai olenko lukenut ihan metsään ilmoittautumisia ja ottelupareja.

    Eihän miehet itke, kuin juhannuksena kännissä ja vesisateessa.

    #66477

    Zamppa

    Jäsen

    @WooWoo wrote:

    Hynynen oli sentään ilmoittautunut kahteen ja kertoikin valintansa tekevän tuonnempana.
    Joten kaikki molemmissa sarjoissa osasivat “varautua” tähän mahdolliseen tilanteeseen, että vastaan astuu Hynynen.
    Ennakkoilmoittautumisen mukaan (joka ei tietenkään ole sitova) Hynysen valinta näytti takaavan kaikille mahdollisuuden päästä finaaleihin (johtui se valinta sitten ihan mistä vaan, vaikka lumihiutaleiden muodosta).
    Vai olenko lukenut ihan metsään ilmoittautumisia ja ottelupareja.

    Eli sarjoihin joissa on paljon porukkaa saisi ilmoittautua miten sattuu, mutta joissa vain kaksi, niin se olisi tuomittavaa. Pienoinen ongelma saattaa muodostua siitä, että ennen kuin ilmoittautuu, pitäisi varmuudella tietää, että sarjassa on useampia ottelijoita. Sen lisäksi tässä tapauksessa sarjassahan oli alunperin kolme osanottajaa, mutta yksi sairastui. Tuo sairastuminen sitten vissiin mielestänne teki tästä sarjan vaihdosta erityisen tuomittavaa.

    Olisihan se niin ihanaa, että valinnoilla mahdollistettaisiin kaikkien pääsevän finaaliin ja kaikilla olisi tittelit, pokaalit ja hyvä mieli. Todellisuus ei vain sitä ole. Salikisoissa säädetään otteluparit sopiviksi ja painosarjatkin voidaan sopia kohdalleen, jotta otteluita saadaan mahdollisimman hyvin kaikkille. Nyt kuitenkin on kyseessä SM:t ja niissä mennään niihin määrättyjen sääntöjen mukaan.

    #66478

    Turma

    Jäsen

    @Zamppa wrote:

    Väkisin tulee mieleen, moniko mies itkisi asiaa foorumilla?

    Mm. sinä (ja minäkin näköjään). Kai olet saamassa rahaa tai pesää tämän ristiretken vuoksi? No siltä varalta, ettet nyt leikikään tyhmää, väännän rautalangasta:

    Oisko vituttanut kun laihdutit silloin muinoin alemmas saadaksesi matseja, jos sitten laihdutettuasi olisivatkin sarjan vastustajat punnitusta edeltävänä iltana muuttaneet mieltään ja olisit jäänyt siinä sarjassa kokonaan ilman matsia? Kyllä, olisit voinut osallistua isompaan sarjaan ja olisi mielestäni nytkin pitänyt, vaan olisit kuitenkin ehtinyt asettaa itsesi huonompaan asemaan.

    @Zamppa wrote:

    Kun kyseessä nyt on laji missä painoluokat on, on sanomattakin selvää, että ottelijat menevät sarjaan jonka näkevät sopivan itselleen parhaiten

    Ja myös ilmottautuvat ko. sarjaan. Ei se elonpaino ja mahdollisuudet pudottaa sitä tule kellekään yllätyksenä.

    @Zamppa wrote:

    Naukua voi loputtomiin, mutta rajansa kaikella. Sarjajaot ja ilmoittautumiset on mennyt sääntöjen mukaan.

    Spoken like a true Matti Vanhanen.

    ps. Mun motiivi tähän on toi jälkimmäisenä mainittu. Sekä henkilökohtainen käsitys urheiluhengestä.

    #66479

    Zamppa

    Jäsen

    @Turma wrote:

    ps. Mun motiivi tähän on toi jälkimmäisenä mainittu. Sekä henkilökohtainen käsitys urheiluhengestä.

    Sullahan on asiat sitten hyvin. Mä en usko, että mun vaimo edes kauheesti arvostaa tätä.

    Itseäni vaan ihmetyttää tämä itkeminen ja syyttely toiminnasta joka on täysin sääntöjen mukaista ja kun tuo pykälä on jopa erikseen nostettu kisakutsussa esiin, jotta se olisi kaikille varmasti selvää. Omalla kohdalla asia olisi varmasti vituttanut, mutta minkäs teet. Säännöt on sääntöjä.

    #66480

    mb

    Osallistuja

    #66481

    Forum Admin

    Jäsen

    Eiköhän tämä keskustelu ole taputeltu. Jos ei tule enää järkeviä argumentteja keneltäkään, niin ketju pannaan lukkoon.

    #66482

    Muay Tribe

    Osallistuja

    Sen voisin lisätä, että ilmoittauduin kahteen sarjaan koska tarkoitukseni oli saada mahdollisuuden otella mahdollisimman monta ottelua. Sain kuitenkin liitolta ennen kisoja tietooni, että kahteen sarjaan ei saa sääntöjen puitteessa osallistua. Näin ollen osallistuin siihen sarjaan missä oli enemmän otteluita tarjolla, mikä tällä kertaa oli (-67 sarjan peruuntumisten takia) -71 kilon sarja. Arpatuurini kuitenkin piti huolen siitä, että en saanut kahta karsintaottelua vaan jouduin/pääsin suoraan toiselle karsintakierrokselle. Tässä tapauksessa se olikin ihan hyvä koska flunssanpoikanen pääsi karsintaviikonloppuna iskemään jyväskylän arktisessa ilmastossa :).

    T, Hynynen

    #66483

    Mr K

    Jäsen

    @Antsu wrote:

    Tässä tapauksessa se olikin ihan hyvä koska flunssanpoikanen pääsi karsintaviikonloppuna iskemään jyväskylän arktisessa ilmastossa :).

    T, Hynynen

    Väitätkö, että meidän salilla on kylmä? 8)

Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 38)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.