Suomen Muaythai-liiton hallitus on nimennyt Heli Salapuron juniorikoordinaattoriksi

Suomen thainyrkkeilyssä on ollut hieman haasteita junioritoiminnan osalta. Junnutoimintaa löytyy kyllä eri puolelta saleja ympäri Suomea, mutta esimerkiksi yhteisiä leirityksiä on ollut hyvin vähän. Lisäksi esimerkiksi nuorten SM-kisoissa on ollut verraten vähän osallistujia viime vuosina.

Suomen Muaythai-liitto lähtee elvyttämään tilannetta uuden juniorikoordinaattorin voimin. Hänen yhtenä tehtävänään on muun muassa pyrkiä yhdistämään junioritoimintaa salien kesken – Nuorisotoiminnan kehittäminen on yksi Suomen Muaythai-liiton tärkeimpiä asioita.

Heli Salapuro on itse entinen ottelija, jonka parhaana saavutuksena voidaan pitää Euroopan mestaruutta vuonna 2011. Lisäksi, hän toimii nykyisin Karkkila Sisun thainyrkkeilyn valmentajana ja on Suomen Muaythai-liiton hallituksen yksi jäsenistä.

Helille menestystä uuteen pestiin.

Heli Launis-Salapuro