Suomen Muaythai-liitto kiittää vuodesta 2025

Suomen Muaythai-liitto kiittää vuodesta 2025

Suomen Muaythai-liitolla on takanaan tapahtumarikas ja menestyksekäs vuosi, mistä kiitos kuuluu jäsenseuroille – ilman seuroissa tehtävää työtä ei olisi liittoakaan.

Vuonna 2025 järjestettiin Suomen Muaythai-liiton alaisia salikilpailuja yhteensä 22 kappaletta. Vuosi oli ensimmäinen, jolloin salikilpailuja järjestettiin samanaikaisesti sekä Etelä- että Pohjois-Suomessa. Tämän myötä toiminta aktivoitui entisestään myös pohjoisessa, tarjoten ottelumahdollisuuksia aiempaa laajemmin ja säännöllisemmin ympäri Suomen. Salikilpailut ovat toimineet tärkeänä harjoittelumahdollisuutena uusille ottelijoille ja tuomareille, mutta myös paikkana, jossa kokeneemmat toimijat ovat voineet testata ja ylläpitää osaamistaan.

Vuoden 2025 aikuisten ja nuorten SM-kilpailut järjestettiin Lahdessa 14.–16.2. Lahti Thaiboxing Clubin isännöiminä. LTBC:n uudet toimitilat tarjosivat toimivan näyttämön SMTL:n tärkeimmälle ja suurimmalle ottelutapahtumalle. Viikonlopun aikana Suomen mestaruuden voitti 22 lahjakasta urheilijaa – osa uusi edellisvuoden mestaruutensa ja osa pääsi pukemaan mestaruusvyön ylleen ensimmäistä kertaa.

SM-kilpailujen parhaana joukkueena palkittiin toista vuotta peräkkäin Chitalada Finland. Parhaana naisottelijana palkittiin King of the Ringin Eeva Pohto ja parhaana miesottelijana Turku Thaiboxing Clubin Palaphol Saensamran. Finaalipäivänä Suomen Muaythai-liitto myönsi kunniajäsenyyden tuomari ja thainyrkkeilijä Katarina Perkkiölle hänen pitkäaikaisesta työstään lajin hyväksi.

SM-viikonlopun aikana jaettiin myös tunnustukset edellisen vuoden parhaille ottelijoille:
– Paras naisottelija: Emma Nurmi (Porin Kamppailu-urheilukeskus) – SM1, PM1, MM1, EM2
– Paras miesottelija: Salar Sharifi (Espoo Thaiboxing Club) – SM1, PM1, EM1
– Paras U18-ottelija: Ali Al-Azawi (Helsinki Thaiboxing Club) – MM3
– Paras U16-ottelija: Patrick Obinna (Helsinki Thaiboxing Club) – SM1

Lasten SM-kilpailut oteltiin Espoossa 3.–4.5. Kilpailuissa nähtiin kevyen kontaktin D-luokan otteluita sekä ensimmäistä kertaa IFMA:n kansainvälisten sääntöjen mukaisia otteluita. Tämän myötä samassa ikä- ja painoluokassa saattoi olla kaksi eri Suomen mestaria. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa nuorten kansainvälisiä valmiuksia ja lisätä edustusta juniorimaajoukkueessa. Kilpailujen parhaiksi ottelijoiksi palkittiin Tampereen Kamppailuakatemian Luca Lindroos ja Vili Kokkonen.

Vuoden ensimmäiset arvokilpailut oli toukokuussa järjestetyt IFMA Senior World Championships Turkin Kemerissä. Suomesta kilpailuihin osallistui kuuden ottelijan joukkue. U23-sarjassa ottelivat Panu Kosunen ja Magamed Gadiev, ja Senior Elite -sarjassa Jovena Peñol, Eeva Pohto, Eveliina Rauhansalo ja Ommi Mingsupphakun. Suomi saavutti kilpailuissa yhden kultamitalin (Gadiev), yhden hopean (Peñol) ja kaksi pronssia (Pohto ja Mingsupphakun) sijoittuen 12:nneksi 49 maan joukosta voittoprosentilla 70 %.

Elokuussa Jovena Peñol edusti Suomea The World Games -kilpailuissa naisten –48 kg -sarjassa. Vaikka mitali jäi tällä kertaa saavuttamatta, jo kisoihin pääsy on merkittävä saavutus ja osoitus ottelijan korkeasta tasosta.

Syyskuussa oteltiin nuorten MM-kilpailut Abu Dhabissa. Suomen joukkueeseen kuuluivat Patrick Obinna (14–15 v), Joseph Hilander ja Andero Birnbaum (16–17 v). Kovatasoisista kilpailuista Suomeen tuotiin yksi pronssimitali, jonka voitti Patrick Obinna.

Kansainvälinen kilpailuvuosi huipentui marraskuun EM-kilpailuihin, joihin SMTL lähetti 16 ottelijan joukkueen. U23-sarjassa kilpailivat Malena Ollonen, Vanessa Leppänen, Kerttu Tiainen, Nina Saarelma, Riitu Taponen, Salar Sharifi ja Magamed Gadiev. Senior Elite -sarjassa ottelivat Anna Viklund, Eeva Pohto, Miina Sirkeoja, Eveliina Rauhansalo, Ommi Mingsupphakun, Jaey-ar Peñol, Anton Väisänen, Veeti Liimatainen ja Daniel Forsberg.

Suomi saavutti kilpailuissa neljä kultamitalia (Leppänen, Pohto, Mingsupphakun ja Forsberg), neljä hopeamitalia (Ollonen, Sharifi, Gadiev ja Sirkeoja) ja seitsemän pronssimitalia (Saarelma, Taponen, Viklund, Rauhansalo, Peñol, Väisänen ja Liimatainen), sijoittuen kahdeksanneksi 36 maan joukossa voittoprosentilla 55 %.

Kilpailutoiminnan lisäksi vuoteen sisältyi leirityksiä eri puolilla Suomea sekä tuomari- ja VOK-koulutuksia.

Vuoden aikana SMTL sai riveihinsä kuusi uutta jäsenseuraa: Tampereen Kamppailuakatemian, Barreto Helsingin, Kamppailu Centerin, MMA Rovaniemen, Loop Martial Artsin ja Hollolan Kamppailuklubin.

Olkoon vuosi 2026 yhtä onnistunut ja menestyksekäs kuin vuosi 2025.
Kiitos kaikille yhteistyöstä – nähdään kisoissa!

Suomen Muaythai-liiton hallituksen puolesta, 

Riikka Ahonen

 

kuva: Otso Heinsola

Riikka Ahonen