Toinen kilpailupäivä suomalaisittain

TimoSuomen Timo Venäläinen kohtasi tänään miesten B-sarjan -60 kiloisissa mexicolaisen Olea “El Gallo” Gustavon. Ottelu lähti suomalaisittain tarkkailevalla taktiikalla meksikolaisen pitäessä aloitteet itsellään. Erän loppua kohden Venäläinen pääsi paremmin rytmiin mukaan, mutta ensimmäinen erä meni vastustajan nimiin. Tappiollinen ensimmäinen erä pakotti Venäläisen lähtemään toiseen erään paremmalla rytmillä mukaan, mutta meksikolainen kuittasi hyvin ajoitetulla yläpotkulla vastaiskun ja ottelu päättyi suomalaisten harmiksi siihen.

Illan viimeisessä ottelussa Suomen Jussi Pirttikangas kohtasi virolaisen Pavel Karijukin miesten B-sarjan -81 kiloisissa. Ensimmäinen erä meni selkeästi suomalaisen nimiin Pirttikankaan vahvojen vartalopotkujen ansiosta. Toinen erä oli tasainen, mutta virolainen onnistui aivan erän loppumetreillä osumaan luvunlaskun arvoisella osumalla. Kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteessa, jonka virolainen aloitti aktiivisilla lyöntikombinaatioilla suomalaisen keskittyessä lähinnä suojaukseen. Ottelu keskeytettiin kehätuomarin päätöksellä.

Huomenna kehään nousee Mirka Salonen, joka kohtaa ukrainalaisen Anastasiia Kulinichin naisten -51 kg:n sarjassa.

MikaTappioista huolimatta joukkueen hyvä vire jatkuu. Koko maajoukkue oli mukana päivän kannustusjoukoissa ja sekä aamun että illan treeneissä on nähty nälkäisiä ottelijoita, jotka selvästi odottavat kehään pääsyään. Tuomari Katarina Perkkiö jatkoi tuomarointeja varmalla otteella ja oli tuttuun tapaan myös miesten otteluissa kehätuomarina.

Kuvassa maailmanmestari kilpailuissa huoltajana toimiva Mika Pietilä iloitsee joukkueen uusista ID-korteista.

Katru Perkkiö